Archive for the ‘Uncategorized’ Category

Oldschool

Tänään mennään ainakin vielä tutuilla ja turvallisilla käsityöaiheilla.

Neuloin sukat.

Bombadilit

Malli: Bombadil (Ravlink)
Puikot: 3 mm
Lanka: Gjestal Janne, 150 g
Koko: n. 39

Semmoiset tuli niistä. Ohje oli oikein mainio, mutta tiedättekö mitä? Lanka ei ollut. En muistaakseni ole neulonut Jannea aikaisemmin ja jotenkin pidin sitä parempilaatuisena kuin nämä meidän markettilankamme. Eihän se tokikaan kovin arvokasta ole, mutta kun 50 gramman kerässä on useita solmuja tai muita outoja töffeleitä ja niitä on kaikissa kolmessa neulotussa kerässä, herää kyllä kysymys siitä, onko tässä enää laadusta häivääkään. Lankaa oli kyllä mukava neuloa ja se oli pehmeähköä, mutta petyin siis laatuun. Onko teillä muilla ollut vastaavia kokemuksia?

Tällä hetkellä kesken on jopa kaksi neuletta. Siksi, että toinen pitää kulkea helposti mukaan huomiselle työreissulle ja toisen pitää olla viikonloppuun mennessä valmis.

Sukkaa pukkaa!

Tässä siis reissuneule. Näistä tulee aivan tuikitavalliset perussukat joulupukin konttiin. Lanka on jotain aivan taivaallista, vaikka hetkittäin hieman nihkeää neulottavaa. Se on siis spesiaalia lokakuun nimikkolankaa Handusta, tai tarkemmin ottaen Villavyyhdistä. 75% merinoa, 20% polyamidia ja 5% hopeakimalletta. Lääh! Tekisi mieli tilata vyyhti itseäkin varten, mutta ennen ensi viikonlopun messuja en arvaa ostella mitään, jotta on sitten kunnon budjetti käytössä siellä.

Winter Wheat Cowl tai tuttujen kesken Kullervo.

Tästä tulee hyvin angorainen kauluri. Tuota keltaista väriä oli melkein mahdotonta saada toistumaan oikein tässä valaistuksessa, mutta kuvassa ollaan jo aika lähellä oikeaa totuutta. Neulon tätä kahdesta langasta kutosen puikoilla. Toinen säie on ColourMartin angoramerinoa ja toinen Ice yarnsin angora premiumia. Hyvin on pörrökkään pehmoista tulosta syntymässä. Ohje on siis Miljan hieno WinterWheatCowl ja samaan sarjaan on säärystimetkin. Ihanat ohjeet, nam. Täytyy neuloa itsellekin, tai toivoa joulupukilta :)

Vielä yksi bonuskuva. Tai no okei, muutama :D

Puuhelmet kaulaan ja ranteisiin. Mä tykkään näistä ihan hirmuisesti!

Pupuranneketju! Pupupupupuuu!

Lintusilmukkamerkkisettiyhdyssanahirviö.

Hei, arvotaan taas!

EDIT:

Arvonta-aika päättyi! :) Kiitos osallistuneille!

Olen ajatellut. Ajatellut ryhdistäytyä taas tässä blogin kirjoittamisessakin. Elämä on vienyt ja sairaudet rajoittaneet ja ensimmäisenä pitää aina karsia niistä, joista se on helpointa ja blogi on saanut kärsiä. Mutta kun kuitenkin kirjoituttaa, en ihan arvaa tätä henkireikää kokonaan tukkia.

Ja on kivaa, jos joku lukee, mitä kirjoitetaan. Minusta on mukavampaa pitää blogia, jos sitä kautta saa aikaan keskusteluja kommenttiraidalla ja uusia tuttavuuksiakin, kun ihmiset jättävät jälkiä käynneistään.

Silmukkamerkkisetti

Olen tuhertanut viime aikoina jonkin verran ompeluksia, neulomuksia ja kaikenmoisia helyjä myyntiin kompensoidakseni.. krhm.. ehkä vähän käsistä lähtenyttä materiaalishoppailuani. Crafting Koukuttaja -puotini on ollut etsyssä alkuvuodesta asti ja aina silloin tällöin joku löytää sieltä jotain itselleen. Vast’ikään valmistuneita neuleohjeitani olenkin juuri mainostanut, joten ei niistä tämän enempää.

Mutta asiaan. Jotta saataisiin aikaan keskustelua, tarvitaan kiinnostavia keskustelun aloituksia. Mistä te siis haluaisitte lukea? Tahdotteko lukea:

  • ajankohtaisista tapahtumista ja fiiliksistä mun elämässäni
  • valmistuneista neuletöistä
  • syvällistä pohdintaa tai “syvällistä pohdintaa” esimerkiksi yleisesti ajankohtaisista aiheista
  • mielipiteitä (olen aktivoitunut poliittisesti tämän vuoden aikana)
  • jostain muusta, mistä?
Kertokaa kommenttiraidalla, mikä kiinnostaa ja sanokaa myös, tykkäättekö, että on paljon kuvia vai vähän kuvia. Ja että onko parempi kirjoittaa silloin tällöin enemmän vai usein ja pieniäkin postauksia. Lupaan ottaa huomioon kaikki kommentit, mutta en lupaa välttämättä orjallisesti ohjeitanne aina noudattaa.
Yksi arpalippu per kommentoija, ja muistakaahan jättää toimiva sähköpostiosoite kommentin yhteydessä (osoitteenne eivät näy muille kuin mulle)! Osallistujien kesken arvon jotain itse tekemääni ja osallistumisaikaa on tämän viikon sunnuntai-iltaan.

Suunnittelumojo

Tällä hetkellä mennään näin älykkäissä merkeissä:

Neuloo yhtä, purkaa toista..

Mutta on siihen syynsäkin. Tänä syksynä olen julkaissut liudan (no okei, neljä) omaa ihan itse suunnittelemaani neuleohjetta Ravelryssa ja suunnitteluhommat ovat vieneet hetkeksi neulemehut, tai ainakin ajattelumehut päästä.

Ensiksi houkuttimena ilmaisohje:

Serene

lataa PDF täältä!

Serene on löysä baskerimallinen myssy yksinkertaisella pitsikuviolla.

Serene päältä katsoen.

Sitten pari kohtuullisesti hinnoiteltua muuta myssykkää:

Wasteland

Wastelandin päälaelle muodostuu tähtikuvio.

Kuviointi muodostuu palmikoinnista.

Rakel

Rakelin Juttu on pompulakuviointi toisella sivulla.

Pompuloista muodostuu oksakuvio.

Rakelin ohjeessa on opastus myös napakamman myssyn neulomiseen ja pompulat voi korvata vaikkapa helmillä.

Semmoiset sävelet tällä kertaa. Pahoittelen naamani massatykitystä, mutta varapäätä ei ollut kuvaushetkellä saatavilla.

3…2…1…kaboooooom!

Yes I’m prepared.

Kesäyön hullutus saa tulla, minä olen valmiina!

Oho

Kylläpäs aika kuluu nopeasti. Huomaamatta on mennyt näin pitkä aika edellisestä päivityksestä. On siis tarpeen kerrata, mitä tässä välissä on tapahtunut.

Ensinnäkin on neulottu. Vieläpä mohairia. Tämä huivi on menossa lahjaksi.

Lisäksi on ommeltu. Myyntiin on tämä pussukka tarkoitettu.

On myös väännelty ja taivuteltu aikamoinen läjä silmukkamerkkejä. Myyntiin ja lahjoiksi.

On täysin hurahdettu koruaskarteluihin.

Ja sitten on taas ommeltu vähän. Tämäkin pussukka on puodin hyllyllä.

On myös vihdoin ehditty häämatkalle. Menosuuntaan nykerrettiin Teddyä isoilla puikoilla.

Perillä odotti majapaikoista ihanin. Mökki-mökkinen melkein keskellä ei mitään.

Periltä ostettiin lankaa ja päätettiin heti neuloa myssy. Vastaanottava pää köllötti vieressä.

Saatiin myös jotain valmiiksi!

Just Enough Ruffles, ravlink. Menekki kolme kerää Sublimen Organic Merino Wool DK -lankaa ja vitosen puikot. Nopee ja helppo ja ihanan pehmee!

Nähtiin jotain huippujännää!

Ja tehtiin jotain huippuihanaa!

Hengattiin henkeäsalpaavan kauniissa maisemissa.

Ja jaksettiin neuloa vielä kotimatkallakin.

Kävimme siis viettämässä unohtumattoman häämatkaviikon Kuusamossa yksityishenkilöltä vuokraamassamme mökissä. Lähtisin takaisin vaikka saman tien, jos se olisi mahdollista, sen verran kovasti ihastuin pohjoiseen Suomeen.

Aika paljon olen neulonut, virkkaillut, ommellut ja koruaskarrellut, mutta kaikesta en millään viitsi laittaa tänne kuvaa. Siinä menisi puoli ikuisuutta, joten komennan teidät vilkaisemaan myynnissä olevia tekeleitäni osoitteeseen koukuttaja.etsy.com.

Ilmoitusluontoista asiaa!

Lahdessa järjestetään tänä keväänä oma kässäihmisten viikonlopputapaaminen, jonka nimi on Kissojen yö. Tapahtuma sijoittuu hotellimiljööseen aivan Lahden keskustaan, joten bussilla ja junalla pääsee ihan lähelle ja kaikki Lahden keskustan palvelut ovat ihan siinä tapahtuman äärellä. Tämä on tilaisuus, jota ei vain voi jättää käyttämättä hyväksi.

Hei sinä, joka kiinnostuit. Nyt kiireesti lukemaan lisää ohjeita osoitteesta http://www.lepisto.info/kissojenyo/. Kannattaa lisätä blogi samalla myös readeriin, jota kautta lisäykset ja tarkennukset pompsahtavat silmienne hiveltäviksi heti, kun niitä tehdään. Tarkennuksia ohjelmaan ja hinnastoihin on vielä tulossa, mutta tässä nyt tämänhetkinen tilanne.

Lahden seudun nettikäsityöläisyhteisö toivottaa kaikki lämpimästi tervetulleiksi!

Hop, hop, kurkkimaan!

Pukkasi ihan puotia. Myyn pois harrastuksista kertyneitä asioita ihan vain kattaakseni materiaalikuluja. Lahjoja on kiva antaa ja varmasti annan jatkossakin, mutta se tulee aika kalliiksi, kun sitä jatkaa tarpeeksi kauan. Menkääpä siis katsomaan, mitä kaupassa on tarjolla!

Etsy
Koukuttaja

Kattokaas näitä!

Oon taas tehny käsityöhommia. Kattokaa siis näitä, nyt en ehdi kuin viskoa kuvat nopeasti.

Tilkkupeite pienimmälle kummilapselle. Langat on eri värejä 7 veljeksestä, puikot nro 4,5 ja koukku nro 4.

Muutama rannekoruasia. Tykkään näistä kaikista kovasti, lahjoja kuitenkin kaikki.

Tilkkupussi pöllöasialla. Ihan hauska, vaikka tilkut vähän vetävät silityksestä huolimatta.

Sama pussi toiselta puolelta. Sisällä kelta-oranssi pallokuviokangas ja sisäpussukka vuorikankaasta.

Dropsin Delightin sävyt 10 ja 11 muuntuivat villamyssyksi tuoreelle kummilapselle. Pieneltä näyttää koko, mahtuukohan lapsen päähän ollenkaan..? Pahoittelen mallipään ihonväriä.

Tässä ruskeassa pussukassa on vekkejä etu- ja takapuolella. Vuorikangas on tavallista luonnonvalkoista lakanakangasta. Tästä tykkään kovastipaljon itsekin.

Vekkejä on tässäkin. Tästä tulee ehkä hame mulle, tai sitten ei. Täytyy ensin tutkia, paljonko tämä venyy pingottaessa. Lanka on 7 veljestä, puikot neloset ja malli Knittyn Carnaby skirt.

Nyt puikoilla (KnitPro-puikot 3,25 mm ekassa testissä) pieni villatakki. Lanka on IHANAA ColourMartin angorasekoitusta IHANAN Äiti-Puffan värjäämänä. ♥

Villanlämpöistä tammikuun loppua, lukijat! ♥

Sehän… ompelee!

Kyllä, ompelukone on taas kaivettu naftaliineista. Muutaman tunnin tuskastelun jälkeen on myös jälleen huomattu, että ei se oikein ole mun juttuni. Varsinkin vetoketjut. Siis KUKA niitä muka voi osata ommella siististi ja ilman raivokkaasti lausuttuja kirosanoja? En minä. Harjoittelin silti, oikein kolmin kappalein. Viimeinen näyttää jo siltä, ettei itketä ja naurata yhtä aikaa, mutta ei sekään tarkempaa tutkiskelua kestä.

Katsokaas, kun minä nyt vihdoin lipsahdin etsyynkin, siis ostoksille. Tähän asti olen onnistunut karttelemaan sitä, mutta vihdoin koitti se hetki, kun itsekurini sanoi snack-krackle-pop ja tein “vähän” ostoksia. Ihan tarpeellisia, tietysti (Hiljaa siellä takarivissä!). Siinä samalla tulin katselleeksi (ja ehkä vähän tilailleeksikin, krhm..) sivukaupalla kuvia toinen toistaan ihanammista pussukoista. Ja sitten jossain kohtaa tuli päähän ajatus, että kai nyt mäkin tollasia osaan tehdä. No, en osannu. Näytän teille silti, koska mun ompelukset on sen verran harvinaista kamaa, että varmaan ette lähiaikoina törmää uudestaan.

Pussukkanyssäkkä kännykälle ja mp3-soittimelle. Muuten ihan kiva, mut noin sentin liian lyhyt mun puhelimelle. No jee. Pussissa sisällä siis muutoin tällä hetkellä ajankohtainen nenäliinapakkaus. Tästä tykkäilen kovin.

No tää oli sit toinen yritys, jossa uskalsin kokeilla vetoketjuakin. Ei se kyllä kovin läheistä tutkiskelua kestä, mutta tykkään kankaasta ihan hulluna. Sisältä tää on vähän... öh, no.. ei niin nätti.

No joo. Tänne mahtuu munkin kännykkä hyvin ja siellä sisällä on taskukin. Mutta sitä en käsitä, miksi mä laitoin tämän kammokankaan päälle ja sen nätin vihreen vuorikankaaksi. Kertokaa se mulle, oi kässäystävät! Lisäksi tuohon yläosan vihreään jäi kupru saumaan. Tämä oli kolmas kerta, kun ompelin tuon vihreän kaistaleen ja vaikka siihen jäikin rumuus, päätin, että kun pussukka on muutenkin niin kauhea, en rupee enää korjaamaan. Ärs. Miksen vaan purkanut koko viritystä?

No tää on ihan kiva. Muoto on paras näistä kaikista, kun älysin narskauttaa yläreunoista pikkasen kapeammaksi (tämä ei tietenkään oikein tuosta kuvasta käy ilmi, mutta kun nyt vasta sen tajusin, en kyllä jaksa uutta kuvaa alkaa sommitella. Varsinkaan, kun ulkona on jo sysipimeys.) Sisällä pussukassa on vuorena edellisen kuvan hirviöoranssi ja laitoin sinne myös kännykän, mutta valo ei oikein riittänyt enää tarpeeksi hyvin kuvaukseen. Sisäpuolen sivutaskussa on sama kukkakuva kuin tuossa edellisen kuvan hirviöpussissa. Tästä tuli mun mielestä kaanis ja vetskari onnistui tässä pussissa parhaiten. Jouduin jopa HARSIMAAN. Miettikää!

Oumaikaadoumaikaad! TILKKUAIHE! Kyllä, niin pahasti vinksahdin. Mut tästä tuli aika vinkeä, vaikka itte sanonkin. Vetskari nyt ei tietenkään kestä kovin tarkkaa tarkastelua. Tää on kässäpussikokoa, kuten kuvasta näkyy (ja kuten edellisen kuvan nyssäkkäkin on). Herkkuvärit mun mielestä.

Jaa että mitä mä näillä teen? En minä vaan tiedä. Piti vaan päästä tekemään, kun tuli Ajatus ja Idea. Ehkä joku saa näitä joskus lahjaksi, ehkä ei.

Niinku semmosta. Ehkä paneudun seuraavaksi mulle tutumpiin puuhiin, kuten neulontaan. Ja yritän taltuttaa muutamia päiviä kehoani kurittanutta flunssaa, joka ei tunnu helpottavan.

Ideoita ois, vaikka lampaat söis, mutta aika, jaksaminen, materiaalit ja osaaminen eivät riitä ollenkaan niiden kaikkien toteuttamiseen. Huoh!

Tapaninpäivä

Sinne meni joulu. Lahjat valmistuivat ajallaan ja kaikki saatiin jaettua saajilleen ennen hoohetkeä. Itse vietimme jouluaattoa poikkeuksellisesti anoppilassa ja vasta sen jälkeen rauhoituimme kotijouluilemaan. Olen toki hankkinut kotiin kaikki eväät, joita jouluna vain voi kuvitella tahtovansa ja on niitä tahdottukin. Epäilen, etteivät napakimmat farkkuni heti joulupyhien jälkeen mene kiinni, joten pieni laihdutuskuuri lienee taas asialistalla aika alkupäässä.

Viimeisin lahja, joka puikoiltani poukkasi, oli alpakkainen myssy appiukolle. Käytin siihen kaikenlaisia alpakanjämiä yksin- ja kaksinkertaisina, kun yksittäisiä vajaita keriä oli kertynyt lankahyllyyn aika paljon. Tykkäsin lopputuloksesta niin kovasti, että en meinannut raaskia antaa pois ja sitten paketoin niin kiireellä, etten tajunnut kuvata ennen sitä. Onneksi lahjan saaja auliisti lupautui malliksi.

Haluaisin kiinnittää huomionne, rakkaat neuletuttavat, siihen, että tämä on kirjoneuletta. Ja minä olen neulonut sen. Kyllä. Minä. Kirjoneuletta.

Uskomatonta, mutta totta. Lisää kirjoneuletta! Nämä ovat Isoveli-sukat (huippupaksut) lankomiehelle.

Sitten vähän perinteisempää meikäläistä. Tämmöinen pitsiputkihärveliasia ColourMartin kashmir-merino-silkki-puuvillasta. Toisessa päässä sidontanarut, joiden päissä nuo lehdet. Anoppi lupas tykätä.

Jouluaattona oli ihanat maisemat. Ajelimme puolen päivän aikaan Lahdesta pohjoiseen ja aurinko paistoi. Oli ihan sairrrraan kylmä (-25 celsiusastetta). Räimin kuvia auton ikkunan läpi ja onnistuivat ihan näinkin hyvin.

Ilmeisesti olin ollut tänä vuonna kilttinä, vaikka itse arvelinkin muuta. Ainakin pukin kontista purkautui valtavasti lahjoja, toinen toistaan ihanampia. Tässä pienet esimerkit.

SillyLicksin Terhi muisti minua näin herkullisella paketilla. Pleikkaohjain ei tullut Terhin paketista, sen sain mieheltä. Mies muisti minua myös aikamoisella alpakkaröykkiöllä ja lankakauppalahjakortilla <3

Alarwynin paketeista kuoriutui sitten tällaisia namuja. Niiiin ihanat kuosit ja värit ja oi!

Työkavereiltakin sain joululahjan, vaikka en ole yli puoleen vuoteen naamaani töissä näyttänytkään. Iso kassillinen mohairia ja villaa sekä Novitan talvi 2010 -lehti odottavat käsiksi käymistä. Jälkimmäisen päätin selata tänään nukkumaankäydessä sängyssä.

No, on elämää jouluaaton jälkeenkin.

Havaitsin joulun kylmillä keleillä vakavan puutteen asustevarustuksessani. Uskokaa tai älkää, vaikka hyllyt notkuvat villavaatteista, minulta puuttui melkein kokonaan paksujen pipojen ja lapasten valikoima! Siispä tuumasta toimeen.

Näissä on Isoveljeä ja Teddyä, puikot oli kutoset. Ja huom, TAAS kirjoneuletta! Tässä on nyt ainakin seuraavien viiden vuoden varasto kirjoneuleita, jooko? Mutta ovatpa paksut, pehmoiset ja lämpimät. Ja ihan mun väriset jotenkin :)

Tämä on ihan vain Teddyä. Malli on omasta hihasta ravisteltu ja mallineule sama kuin Lotan Suomu-sukissa. Kutosen pyöröllä hurautin. Älkää kauheasti välittäkö heräsin-juuri-äsken-enkä-ole-vielä-saanut-aamukahviani-saati-katsonut-peiliin-lookista. Piti kiireellä kaivaa kamera esiin, kun kerrankin olin jalkeilla siihen aikaan, kun on valoisaa.

Hähhää, sainpas naamani tungettua tähänkin postaukseen. Terkkuja niille lukijoille, jotka ovat kurkkuaan myöten täynnä noita kuvia. Mutta kun mun mielestä näistä myssyistä ei oikein hyvin saa selkoa, jollei ole koko pää kuvassa enkä itse jaksa nähdä vaivaa peitelläkseni naamaani. Voin tietty yrittää alkaa askarrella siihen tilalle jonkun nätimmän naaman. Onko toivomuksia, kenen pärstä tällätään? :D

Lopulta sitten tapaninpäivän puhteita. Mies on pelannut koko päivän Xboxia, yhdessä olemme mättäneet kinkkua (kohta ollaan jo puolivälissä sen kanssa…) ja mä olen katsellut pelaamista (tämä on mun perversioni ja salainen intohimoni) ja neulonut sukkaa. Ihan tavallista perussukkaa Nallesta. Enkä ees tiedä, tuleeko omaan vai vieraaseen jalkaan. Kunhan neuloskelen, kun en osannut päättää, mitä ittelleni seuraavaksi neulon (tai siis että hameen vai liivin ja mistä langasta).

Sukkaa pukkaa. Puikoilla Nallen puolukka-marjaretkeä ja ihan tavallista vaaleaa harmaata.

Voimia töihin palaaville ja rentoa hengaamista niille, jotka jatkavat lomiaan vielä välipäivinäkin!