Archive for January, 2012
Facebook puree ja lyö
Jos joku ei ollut vielä kuullut, kerron eilisillan uutiset. Pekka Haavisto pääsi toiselle kierrokselle presidentinvaaleissa. Kyllä maar olen tyytyväinen, vaikkei Haavisto mikään ehdoton ihanne-ehdokkaani olekaan. Paitsi, että tänään olen lukenut useammasta Facebook-ystävän kommentista, että tästä asiasta ei saakaan puhua. Että nyt on tullut mitta täyteen Haavistoa ja koko pressanvaaleja. Että pitääkö niistä kaiken aikaa ja joka paikassa puhua.
No mutta. En minä ole siitä pahastunut, että mun innokkaita Haavisto-statuspäivityksiäni paheksutaan. En ollenkaan. Itse asiassa ymmärrän ongelman varsin hyvin.
Minä ja moni haavistoahdistunut tarvitsisimme Facebook-sihteerin, tai sitten vaihtoehtoisesti jonkun oikein toimivan filtteröintikilkkeen, jolla blokata ei-toivottuja päivityksiä ja kommentteja uutisvirrastaan.
Minä estäisin ainakin kaikki euroviisuihin, urheilukilpailuihin ja Putous-ohjelmaan liittyvät päivitykset.
Turnajaisväsymys
Päivitysväsymys iski. Ja sitten toisaalta ei ole oikein ollut mitään tähdellistä päivitettävääkään. Päivät soljuvat ohitse toistensa kaltaisina, perusarkea ja sillä lailla.
Politiikassa on vähäsen aktivoitumisen makua nyt, kun on tuplavaalivuosi alkanut. Mutta ei siitä vielä sen enempää. Taisin sotkeutua asiaan vähän syvällisemminkin kuin oli alun perin tarkoitus, mutta hyvän asian puolesta voi vähän venyä ja panostaa. Täytyy kuitenkin yrittää pysyä tarkkana, ettei käy hullusti ja taakka kasva liian suureksi.
Käsityörintamalla on tapahtunut vähän sitä ja vähän tuota. Yhdet sukat on olleet puolivalmiina jo pitkän aikaa, kun olen keskittynyt tilkkupeiton virkkailuun. Innostuin tästä hommasta saatuani puolison isoäidiltä joululahjaksi tilkkupeittoyhteensopivaa lankaa (Novitan Opia). Aika hiljaista on ollut, koska olen ollut aika väsyksissä viime aikoina. Työkokeilu on loppusuorallaan enkä ole vielä lainkaan varma, mitä siitä oikeasta töihinpaluusta tulee sitten aikanaan. Muutakin väsymystä aiheuttavaa kremppaa on löydetty, kun on taas oikein tutkittu, mutta nyt olen saanut taas vähän uusia reseptejä ja ohjeita ja asioiden pitäisi korjaantua hiljalleen. Pidättehän mulle peukkuja, jookos?

Pahoittelen kuvan ontuvaa laatua, mutta jos sitä ei ihminen jaksa edes tukkaansa kammata, ei se jaksa kunnon kameraakaan viritellä. Onneksi on viikonloppu ja voi siten ihan luvan kanssa vaan rötvätä!
Muistakaas syödä tarpeeksi vitamiineja ja tankata aurinkoa aina, kun se pilven takaa vähänkin pilkahtaa. Talvi on pitkällä ja pimeää aikaa takana paljon. Nyt taitaa olla se aika vuodesta, kun pirteysvarastot ovat tyhjimmillään. Tai siltä ainakin tuntuu.
Ja muistakaa hei äänestää!
Fresh start
Vuosi vaihtui ja taas on ollut aika miettiä, mitä on saatu aikaiseksi ja mitä kovasti toivotaan. On ryhtiliikkeiden ja kurinpitotoimien aika. Vai onkohan? Mitä jos vuodenvaihteessa tehtävien lupausten ei tarvitsisikaan olla ryppyotsaisia ja kielteisiä. Mitä jos ei tarvitsisikaan olla niin tosissaan ja tiukassa kurissa? Mitä jos alkaneen vuoden voisi ottaa vastaan mitä jos -mentaliteetilla? Rennommin ja miettien mieluummin sitä, mistä tulee itselle hyvä mieli. Mitä jos lupaisi olla itselleen parempi? Hemmotella ja pitää huolta. Vielä ei ole liian myöhäistä tehdä lupausta uudelle vuodelle, onhan vasta vuoden ensimmäinen arkipäivä, maanantai, fresh start.
Meillä päätettiin yrittää pitää itsestä parempaa mieltä terveempien elämäntapojen myötä. Erityishuomiota kiinnitetään ruokavalioon ja yritetään karsia mahdollisimman paljon turhaa ja epäterveellistä höttöä pois. On ollut liian helppo ostaa kaupasta valmista, kun ei jaksa itse vaivautua tekemään. Yritämme jaksaa keittiössä enemmän ja eritoten kaupassa koitamme muistaa katsoa pakkausselosteen ja valita terveellisempää.
Tässä vuoden takaisia tunnelmia:
Samalla kokoonpanolla vaihdettiin vuosilukua tälläkin kertaa, mutta valokuvat ovat vielä kameran syövereissä eikä se kamera ole minun. Mutta ollaan me melkein samannäköisiä vieläkin
Lupasitko sinä jotain? Mitä? Miten aiot päästä tavoitteeseesi? Vastausmäärän maksimoimiseksi lupaan arpoa rannekorun sanotaan nyt vaikka että tämän viikon lopussa (8.1.2012). Kertokaa! Vinkatkaa maailman parhaasta lupauksesta! Miten aiempien lupaustenne on käynyt? Ja hei: onko kellään vinkkejä meille omaan yritykseemme?
Edit. Arvontalaulu kajahti ja voittajaksi selviytyi jaanaj! Onnittelut voittajalle!
Mahdollisimman onnellista alkanutta vuotta, ihanat lukijani! Toivon, että tästä tulee viime vuotta parempi. Yritetään tehdä tästä maailman paras vuosi!
