Liuskis
Varokaa. Siellä on liukasta. Itse otin kontaktia vetiseen jääpintaan tänä aamuna työmatkalla ja siitä seurauksena toinen polvi on nyt aikamoisen muhkeassa kunnossa.
Väliin jäi neuletapaaminenkin, mutta onneksi mulla on oma hoitsu paikalla jatkuvasti, ja lankaa ja puikkoja viihdykkeeksi.

Elli tietää, että on siitä varmasti apua, että käy pötköttämään juuri sen kipeän polven päälle.
Tarvitsisi ehtiä jonain päivänä ottaa kuvia valoisaan aikaan. Näin pimeällä en jaksa edes viritellä kunnollisempaa kuvauslaitetta ja siksi tälläkin kertaa valitettavasti joudutte tyytymään tuohon läppärin webkameralla räiskäistyyn kuvaan.
Edellisen postauksen jänispupu on vielä vailla kotia. Kertokaa, miksi juuri sinulle tai jollekin toiselle se olisi aivan täydellisin lahja. En ole vielä päättänyt!
Minäkin kaaduin juuri ennen joulua – mustaa jäätä! Pehmustettu kamerareppu selässä, vahinkoa (naarmun) otti onneksi vain vastavalosuoja ja kädessä ollut paperikassi, joka sisälsi shampanjapullon (shampanjapullo säilyi ehjänä, lujaa tekoa!). Oikea kankku ja kyynärpää ottivat kipeät kosketukset asfalttiin, mutta mitään ei murtunut.