Hatuttaa

Kukkuu! Ettepäs arvanneet, että päivitän näin pian uudelleen! Mutta täällä sitä ollaan, lyhyesti kylläkin ja ihan vain siksi, että en jaksanutkaan lähteä kirjastoon ja Tiimariin, kun ulkona alkoi sataa vettä. Olen muutoinkin herkästi hikoavaa tyyppiä ja sateinen ilma + sadetakki on paha yhdistelmä. Ehtii ne asiat hoitaa onneksi illemmallakin, kun on autokyyti.

Tätä tulin oikeastaan näyttämään:

Lippis!

Edellisessä postauksessa vilauttamani aloitus on siis valmis. Äkkiähän tämmöisen tekee, kun on paksut puikot ja paksu lanka. Lanka on siis jotain muinoin ties mistä hamstraamaani Novitan Tiina-nimistä puuvillasekoitetta, jonka puikkosuositus on 5. Neuloin tämän kuitenkin nelosen puikoilla, koska halusin, että tulee napakka ja tiivis lopputulos. Ja tulihan se. Lippa ja alareuna on virkattu viimeisinä, nelosen koukulla. Ohjeen sävelsin omasta päästäni enkä sitä mihinkään talteen kirjoitellut, joten samanlaista ei toista nyt taida saada enkä jaksaisi selkokielistä ohjetta alkaa näpsytellä muutoinkaan. Aloituksessa oli 120 silmukkaa, sen verran muistan :D Langanmenekki on noin 110 g.

Päälaki.

Itsensä kuvaaminen on melkoista töhötystä. Ei tuostakaan kovin selvää saa, mutta nyt on tyytyminen tämäntasoiseen otokseen. Olisin halunnut laittaa päälaelle jonkun kivan napin, mutta varastoistani ei löytynyt yhtään tarpeeksi isoa sopivanväristä kantanappia. Arvelin nimittäin, että äiti ei välttämättä tykkäisi, jos ompelisin päälaelle esimerkiksi Hello Kitty -napin. Mutta menee tämä ilmankin. Minä tykkään ainakin, joten jos äiti, joka tätä pyysi, ei tykkääkään, pidän itselläni. Tämmöinen on aika hyvä bad hair day -pelastaja ja jos tekisi ohuemmasta langasta, ei kuumottelisi päätä liikaa, mutta suojaisi tukkahirvityksen alle. Hmm…

8 Responses to “Hatuttaa”

Leave a Reply

HUOM! Bloginpitäjä hyväksyy kommentit ennen kuin ne tulevat näkyviin!