Antidepressantti

Olisi pitänyt miettiä tämän projektin nimeä pidempään. Nyt näistä tuli Ravelryssa tylsästi nimeltään perjantai-ilta, mutta tämän postauksen otsikko olisi sopinut paremmin. Leikitään, että keksin sen ensin.

Pirtsakkaa raitaa!

Ystävä pyysi villasukkia. Kysyin väritoivetta ja sanottiin, että mitä vaan, vaikka ihan kirjavaa kaikista mahdollisista jämälangoista. No mähän en pidä langanpäiden päättelystä, mutta aika kirjavaa tämäkin lopputulos on, vai mitä olette mieltä?

Aika pitkästi varttakin.

Lanka on lahjaksi saamaani Drops Fabelia, ehtaa sukkalankaa ja neuloin perinteisesti 2,5 millin puikoilla, kuten useimmiten tapanani on. Aloitin kärjestä ja lisäsin silmukoita, kunnes niitä oli 16 per puikko. Tein tiimalasikantapään ja varressa on vielä yhteensä 8 silmukan verran lisäyksiä, siis neljässä eri kohdassa. Ja muutama sentti joustinneuletta. Ihan perussukat. Yhteensä menekkiä 100 g eli kaksi kokonaista kerää. Tykästyin tähänkin lankaan neuletuntumansa puolesta, vaikka onkin aika karkeaa. Tarkoittaisikohan se, että on myös kestävää.

Seuraavaksi vaikea projekti, jonka tekemistä olen lykännyt jo puolisen vuotta. Äiti pyysi tekemään itselleen myssyn kirpparilöytömyssynsä perusteella. Kauhean vaikeaa! Alkuperäinen myssy on virkattu, mutta minä neulon, uhmakas kun olen. Enkä tiedä vielä, mitä tästä oikein tulee.

Epävarma aloitus.

7 Responses to “Antidepressantti”

  • MariJ says:

    Kivat sukat, ja nättiä on myös tuo uusi aloitus.

  • Marjut says:

    Pitsakat sukat! Minulla taitaa jossain olla tuota samaa Fabelia jemmassa.

  • Maija says:

    Ystävä on varmasti iloinen saadessaan ihanat sukat!

  • Mirm says:

    Aaaah! Ihanat sukat! Onneks mulla on samaa väriä kaapissa, kiva tietää että niistä tulee kivat. On tosiaan ihanan pirteet sukat.

  • Iida says:

    Tosi hienot ja pirteät sukat! Miten tiimalasikantapäästä voi etes saada noin siistin…? :)

  • koukuttaja says:

    Kiitos paljon ihanille kommentoineille! <3

    Iida, eipä mulla oikein muita vinkkejä ole kuin että pitää pitää lanka kireällä ja neuloa napakkaa. Mulla on yleensä kantapään neulomisen jälkeen sormissa nivelet ihan arat, kun rypistän niin tiukkaa, vaikka normisti en neulo kovin tiukasti.

  • punanen says:

    Fabelia on ihana neuloa ja onneks sitä on kans yksivärisenä ja vähemmän järkyttävänkirjavia värejä. Mun fabelsukat on ollu aika tehokulutuksessa ja pyykkikonereissuilla säännöllisesti eikä käyttö näy missään. Ja toi alotus näyttää hyvälle!

Leave a Reply

HUOM! Bloginpitäjä hyväksyy kommentit ennen kuin ne tulevat näkyviin!