Uutta putkeen

Edellisessä postauksessa mainostettu destash on edelleen meneillään. Ravelryn trade-sivullani on paljon kaupan olevia lankoja ja vaihdossa kelpaa siis edelleen vaikkapa lanka tai namiherkku. Lisäsin sinne vielä lisääkin tavaraa lipsahdettuani jotenkin puolivahingossa tilaamaan Wollmeisen päivityksestä perjantaina ja todettuani, että nyt on aika hankkiutua vanhasta kamppeesta eroon. Mitään hintoja ei ole tuonne listailtu, vaan ajattelin niin, että kukin saa tarjota sen verran kuin itsestä sopivalta tuntuu tai ehdottaa omasta varastostaan jotain lankaa vaihtariksi.

Oikeastaan tulin vain heittämään nämä kuvat:

Villatakki alkukesällä? Joo-o. Koskaan ei voi etukäteen tietää, mikä asia inspiroi mihinkin milläkin hetkellä.

Siinä on siis tosiaan nykertymässä alpakkainen takki ihan mulle itselleni. Jos siis jaksan äheltää sen noin ohuilla puikoilla. 3,5-milliset tuntuvat ihan hammastikuilta varsinkin tuollaisessa projektissa, kun yleensä mun neuletakit ja -paidat neuloutuvat vähintään 4,5-millisillä. Katotaan nyt siis, jaksanko tätä nyhrätä. Ainakin nyt tuntuu, että eihän tuo etene ollenkaan. Kuvasta näkyy myös, miten tarkasti meillä tehdään suunnittelua ennen aloittamista. Tuokin jo meinasi vähän stressata, kun piti miettiä, montako silmukkaa jättää hihaosuuksiin aluksi, kun raglanneuleesta siis toki on kyse. Tuon lisäksi tässä neuleessa lasketaan enää ainoastaan se, että hihoissa on yhtä monta kerrosta. Tämä on mulle tosi tyypillinen projekti, paljonkaan monimutkaisemmaksi ei enää saa mennä, varsinkaan, jos monimutkaisuus tarkoittaa jotain etukäteissuunnittelua tai -laskemista.

Toinenkin projekti on yhtä aikaa puikoilla, mutta uutta piti saada aloitettua, kun tämä jämähti odottamaan tarkempia mittatietoja.

Vaaleanpunaista unelmaa.

Tämä on toissapostauksessa esiintyneistä keristä miehen mummon mysteerivillaa. Neuloksesta tulee tosi pehmeää ja ilmavaa ja ihanaa, mutta moninkertainen lanka on vähän työlästä neuloa.

Tykkään tästä väristäkin aika paljon, vaikka en itse varmaan osaisikaan näin hempeää käyttää. Ja lanka on todella riittoisaa!

Lanka on siis aiemman postauksen kuvassa vaaleimmat kaksi kerää.

Ihan kuin pumpulipilvi!

Ei sitten muuta taas tälläkään kertaa. Aurinkoista sunnuntaita lukemaan pistäytyneille!

Leave a Reply

HUOM! Bloginpitäjä hyväksyy kommentit ennen kuin ne tulevat näkyviin!