Haasteita
Juu, haasteita on ollut. Olen neulonut mustia perustumppuja itselleni, kun tarve semmoisille oli. Ei meinaa oikein olla motivaatiota äheltää niitä. Musta neule, ja vielä tuskastuttavan tavallinen, ei oikein nappaa nyt. Mutta loppusuoralla ollaan jo: toinen on valmis ja toinen on menossa peukalokiilan loppupuolella. Tänään rypistän valmiiksi ne, varmasti. Vaan kuvia en lupaile, kun tuskinpa ketään sellainen kiinnostaisikaan, kun kyseessä on tämäntyyppinen taidonnäyte. Ja sitä en sitten tiedäkään, mitä seuraavaksi aloittaisin. Voi olla, että yhden salaisuusjutun, vaan en tiiä siitäkään.
Eilen tuli muuten postin mukana taas jotain jännittävän ihanaa. NetKissa ompeli mulle aivan ihanan kässäpussin, jonka kanssa kelpaa jolkotella neuletapaamisissa(kin). Suoritin tänään pientä kuivaharjoittelua ja totesin, että mukaan mahtuu hyvä määrä lankaa ja kaikenlaista muutakin tarviketta sekä tietysti kaikki muut oheisromppeet, joita pois kotoa lähtiessä tarvitaan. Nyt ei ole enää asianmukaista valoa, mutta ensi kerraksi lupaan esitellä tuon aarteen. Niitä karkkiaarteita, jotka paketin mukana tulivat, en lupaa esitellä.. enää
Mutta siis vielä tätäkin kautta ihan hurjasti kiitoksia!
<3
Kun ei oo neule- tai kassikuvia, lohdutuspalkintona yks Elli:

Retkottelija.
Sitten vielä yks toinen haaste.
Agatha haastoi minut kuvahaasteeseen. Pitäisi etsiä neljäs kuva neljännestä kuvahakemistosta ja selittää se. Itse asiassa kuva onkin täällä jo ennestään esitelty:

Shettiksen alkua.
Ei vissiin tartte enempiä selityksiä, mutta jos kiinnostaa, tarinaa on vähän postauksessa, jossa tuo kuvakin on ollut. Minä en nyt itse haasta ketään, kun tämä haaste on tainnut kiertää jo suunnilleen kaikki blogit, mutta halutessaan saa toki napata mukaansa