Puikot Vinkuu

Edistystä.

Taas kaksi keskeneräistä kerrallaan! Mutta kun pyydetään, silloin pitää tehdä heti, ettei kukaan vaan ehdi muuttaa mieltään. Vaaleansinisestä puuvillasta (Red Heartin Eco-Cotton blendiä, ravlink) on tulossa pötkyläkauluri ystävän lapsoselle. Alla näkyy myös tämänhetkinen Lady february sweater (ravlink)-tilanne. Sitäkin siis aloittelin aiemmin tällä viikolla, mutta en ole ennättänyt vielä blogata mitään koko asiasta. Ja käytin jopa silmukkamerkkejä! Eka kerta ikinä, kun niitä työhön viljelin, mutta en kyllä huomannut mitään iloa, melkeinpä päin vastoin, kun koko ajan ne killuttimet kolisivat pöydän reunaan tai johonkin muualle. Mutta onpahan tehty ohjeen mukaan ainakin Lanka on vahingossa Euromarketin alesta ostettua seiskaveikkaa (Hitusen alle kolme euroo kerä, ja myivät perhanat kymmenen kerän nyssäköissäkin, joten..) ja tuossa vaiheessa on mennyt muutamia metrejä vaille kaksi kerää. Koko on se ohjeen suurin. Mitään en ole taaskaan mittaillut, joten toivottavasti se nyt sopii sitten edes jollekin…

Seiskan puikot oli liian paksut kaulurin kaksinkertaiselle puuvillalle, joten piti ottaa kutoset. Tein jopa mallitilkun (jonka alkua tuossa ekassa kuvassa näkyykin), mutta sen perusteella mietitty silmukkamäärä tuotti noin 15 senttiä liikaa ympärysmittaa. Tässä se taas nähtiin, että mallitilkuista ei ole kuin harmia. Nyt silmukoita on kutosen puikoilla 70 ja koko vaikuttaisi melko hyvältä. Onneksi joustinneule antaa pienet mittavirheet anteeksi. Tähän laittaisin vielä sen kangasmerkin, jota edellisessä postauksessa kyselin, jos sellainen löytyisi jostain. Tietääkö kukaan, mistä saa Turtles-, Hämähäkkimies- tai Supermies-kangasmerkkejä? Google ei oikein tuonut apua ongelmaan.

Ja eipä lähtenyt kaulurikaan ihan ongelmitta liikkeelle.

Olen myös havainnut oikean puutteen ihan omassa naulakossa. Pitäisi saada reilun kokoinen ruskea kolmiohuivi (Reilunkokoisella tarkoitan ihan TODELLA reilua, sellaista yläreunastaan ainakin parimetristä, jonka voi kieputtaa ylävartalon ympärille ja hautautua sen sisään. Pienempi ruskea merinovillainen kolmiohuivi mulla kyllä onkin, samoin se vast’ikään valmistunut kaksipuolinen kaulaliina.), mustat tavalliset lapaset ja lisäksi havaitsin, että vaikka kuvittelin, että mulla on paljon villasukkia, kaapissa olikin vain kahdet ohuet, jotka hyvin mahtuvat kaikkiin talvikenkiin. Niitäkin tartteis saada lisää, mutta kukahan neulois?

Tällä viikolla ehti tapahtua myös hassuja ja ennenkuulumattomia. Minä, joka en yleisesti ottaen ikinä neulo missään muualla kuin kotisohvallani itsekseni, neuloin ihan julkisella paikalla. Monillehan tämä nyt on ihan arkipäivää, mutta ei mulle ollenkaan. Olen muistaakseni kerran aikaisemmin neulonut julkisella paikalla. Se tapahtui puolitoista vuotta sitten Heinolassa ja minut bongasi lähinnä mummoparvi, joka ampaisi saman tien kyselemään, mitä on tekeillä (Silloin oli puikoilla valkoinen merino-Shettis, jota käytin mm. viime syksynä naimisiinmennessäni.). Muutoin olen ollut haluton esimerkiksi pitämään neuletta mukana, jos lähden kotoa jonnekin, koska minusta on tuntunut turhauttavalta ehtiä kerrallaan neuloa vain muutama silmukka. Pitää voida keskittyä pitkään, vähintään tunti kerrallaan. Eikä muut paikat vaan ole yhtä mukavia kuin oma sohva.

Torstaina sitten kuitenkin piipahdin vähän ihmisten ilmoilla ja kävin riipomassa muutaman kerroksen February-takkiini tuolla kaiken kansan keskellä kauppakeskuksessa muiden neulojien kanssa. Neulominen julkisella paikalla tuntui kyllä edelleen todella oudolta (ja selkäni on siitä lähtien ollut tosi kipeä, kun istuin ei ollut ergonomisin mahdollinen), mutta senkin pystyi välillä unohtamaan, kun keskittyi kuuntelemaan toisten puheita. Osallistuminen nyt tietysti oli aika onnetonta, kun en ennestään ketään tuntenut. Tarkoitus olisi mennä mukaan toistenkin, mutta vähän työrytmeistä riippuu, koska seuraavan kerran. Toivottavasti ottavat samaan pöytään vielä uudestaankin.

Tapaamisessa mulle kerrottiin kyllä toki toisten neulojien nimet, mutta enhän mä niitä enää muista, kun kerralla tuli niin monta uutta ihmistä. Pari-kolme nimeä jäi mieleen. Ei siis aavistustakaan, mitä nimimerkkejä mun nyt pitäisi blogilistalta tai Ravelrystä käydä metsästämässä, jotta tietäisin, mitä muille lahtelaisille kuuluu. Ravelrysta kyllä voi hakea sijainninkin perusteella, mutta enhän minä niistä kuvista ketään tunnista. Tarvii varmaankin mennä uudelleenkin pällistelemään ja opetella seuraavalla kerralla pari uutta nimeä. Joka tapauksessa tapaamisen jälkeen oli kuitenkin paljon aikaisempaa pirteämpi olo. Minähän teen töitä pääasiassa yksin kotonani ja mieskin on vuorotyössä, joten useat illatkin vietän yksin kotona. Mökkihöperyys meinaa toisinaan vähän iskeä ja oli oikein tervetullutta päästä johonkin muiden ihmisten seuraan.

9 Responses to “Putki päällä”