Puikot Vinkuu

Voi jumankekka tätä touhua nykymaailmassa. Ei neuleasiaa tänään, joten sellaisen perässä tulleet joutuivat nyt valitettavasti pettymään.

Grrrh!

Osa 1: kaupunginsairaala

Kävin tänään hammaslääkärissä. Ja voi kuinka asiakaspalveluhenkisen työntekijän sieltä onnistuinkaan bongaamaan. Olin paikalla ensimmäistä kertaa, joten ajattelin varmistaa, että olen tullut oikeaan paikkaan ja lisäksi pohdin, että ehkä pitää ilmoittautua jonnekin. Huomasin sisäänkäynnin lähellä pari työntekijää, joilta kysyin, olenko oikeassa paikassa, kun pitäisi hammaslääkärille päästä. Tämä henkilö tuijotti minua ilmeellä, josta päättelin minun loukanneen häntä vähintään verisesti ja sitten pyöritteli avoimesti silmiään toiselle asiakaspalveluhenkiseltä näyttäneelle tädille. “Ilmottautuminen on tossa oven ulkopuolella, mee kuule sinne sen kelakorttis kaa”. Okei, hienoa. Ja anteeksi vaan kovasti, että tulin häirinneeksi, olihan tämä nyt vähintään kohtuutonta tällä tavoin röyhkeästi kysyä neuvoa. Pois lähtiessäni huomasin palautelaatikon, mutta en asiakaspalveluhenkisten katseen alla uskaltanut jättää siihen viestiä, vaikka mieli teki. Onneksi hoitohenkilökunta oli oikein mukavaa eikä poraaminenkaan sattunut yhtään. Illalla voi kylläkin sattua siihen poskeen, jota olen tänään puudutuksen jälkeen ahkerasti hampailla rouhinut.

!!!

Osa 2: postin asiakastäti

Kotimatkalla hammaslääkäristä tullessani päätin käydä viemässä erään paketin postiin (vinkvink, Villasukka!). Se oli aivan sairaan täynnä, ihmisiä oli siis enemmän kuin jouluruuhkassa. Ovensuussa kiinnitin jostain syystä huomiota tätikaksikkoon, joilla tuntui olevan paljon juteltavaa ja hyvin hauskaa. Minua ennen oli viitisentoista asiakasta, minkä huomasin, kun nappasin jonotusnumeron. Siinä kohtaa vielä mietin, että pitäiskö vaan lähteä kotiin, kun töitäkin olis tehtävänä, mutta päätin sitten kuitenkin jäädä jonottamaan, kun kerran sinne olin tullut menneeksi. Jonottelin reilun vartin ja vihdoin tauluun pärähti minua edeltävä vuoronumero. Silloin toinen ovensuun tätösistä tuli nykimään minua hihasta ja ehdotti, että hänpä menee minun numerollani asioimaan. Tämä sillä perusteella, että “minä vähän myöhästyin omasta numerosta, en huomannu ollenkaan”. Öh, tuota.. Sanoin, että kun pitäis töihin vielä keretä, että en mä kyllä nyt oikein omaa paikkaani toiselle ehtis antaa. No mutta on hänelläkin töitä ja kun hän vaan niin vähän myöhästyi omasta numerostaan. Öh.. Tuli vähän piilokameraolo. En kai mä anna omaa paikkaani toiselle, joka ei vaivaudu edes seuraamaan, milloin se oma vuoro olisi, ja itse vaan kiltisti marssi ottamaan uutta jonotusnumeroa (ja jonota seuraavaakin varttia), erityisesti, koska ihan oikeastikin piti ehtiä takaisin kotiin töitä tekemään! No mutta ei, tätihän veti hernarin sieraimeen ja palasi kaverinsa luokse kovaan ääneen kaakattamaan, kuinka epäkohteliasta nykyajan nuoriso onkaan, kun ei häntä tässä asiassa nyt toteltu. Minä en oikein osannut kuin ihmeissäni tuijottaa.

Eipä tässä nyt meikäläisen maailma kaatunut, mutta harvoin onnistuu osumaan näin tympeitä ihmisiä useampi samalle päivälle. Kun olisin tajunnut ajoissa, olisin voinut oikein ylimakeasti hymyillä ja toivottaa kummallekin aurinkoista ja positiivista päivänjatkoa, mutta tietysti se tuli mieleen vasta sitten, kun oli jo liian myöhäistä.

4 Responses to “Mahtava päivä”