Omituista

Tuntuu ihan hassulta, että nyt voisi neuloa itselleen, kun joululahjaneuleet on valmiita. Yksi muiden kiireellisten alta väkerretty Shettis on päätelty, mutta koska kukaan ei ole vieläkään tullut mun puolestani pingottamaan sitä, se ei ole kovinkaan kuvauksellisessa kunnossa. Myöhemmin sitten. Kuvitelkaa tähän kohtaan siis kuva punervaruskeasta villahuivista.

Ei siitä itselle neulonnasta nyt sitten mitään tullutkaan. Koitin kyllä motivoitua vaikka mistä, mm. valmiista ohjeesta neulomisesta (!!!), mutta ei. Nyt siis puikoilla miehen mummon pitsihuivi.

No ettei vaan taas yksi Shettis..?

Lanka on kyllä aika ikävää neulottavaa. Se on keritty kolminkertaisella säikeellä ja yksi säie on aina aivan sairaan ohut, kun kolminkertaisestakin tulee ohkaista lopputulosta. Lanka ei jousta yhtään ja siinä on jonkin verran solmuja. Mutta lopputuloksesta tulee kyllä aikamoisen unelmanpehmoista, joten annan anteeksi osan noista epämiellyttävistä ominaisuuksista.

Tätä meillä pyhinä pelattiin.

Tätä meillä pyhinä pelattiin.

Kiitos paljon muuten kaikista vastauksistanne edellisessä postauksessa olleisiin arvontakysymyksiin! Olen täällä aika muikeana hymyillyt kommenteillenne. Vastausaikaa on vielä, joten kirjoitelkaas vielä lisääkin! Semmoinen lisäkysymys tuli mieleeni, että haluaisitteko enemmän ei-neuleaiheista asiaa tänne tai onko sitä ehkä jo mielestänne liikaakin? Tähän kysymykseen voi vastata vaikkapa tämän viestin kommenttiraidallekin, ei siis ole osa arvontaa, mutta haluaisin toki tietää, jos ette jaksa yhtään kiinnostua muista horinoista tai ehkä päin vastoin :)

2 Responses to “Omituista”

  • Careliana says:

    Yllättäen voin paljastaa, että minä en ole yhtään käsityöihmisiä, joten nyt kun olet muut kuulumisblogisi pannut enempi-vähempi hyllylle (lankahyllyn peränurkkaan?), tarttee täältä käydä lueskelemassa ajatuksiasi (koska mitään muuta kauttahan en niistä pysyisi ajan tasalla). Eli lisää vain sitä Jotain Ihan Muuta -osastoa kiitos.

    Oikeasti halusin kai lähinnä niinq vain ilmaista, että käyn täällä(kin) kytiksellä säännöllisesti. :-)

  • Annatalvikki says:

    Neuleet mua lähinnä kiinnostaa, mutta eipä noista muistakaan haittaa ole. Sulla on hyvä tyyli kirjoittaa, joten muutakin osastoa lukee ihan sujuvasti :)

Leave a Reply

HUOM! Bloginpitäjä hyväksyy kommentit ennen kuin ne tulevat näkyviin!