Puikot Vinkuu

Archive for January, 2010

Punainen nuttuni, tuttavien kesken Takki Takkinen on valmistunut. Sitä piti tietysti heti päästä kuvaamaan ulos, kun vielä oli valoisaa.

Hovikuvaajallani on vielä opeteltavaa. Valtaosa räpsityistä kuvista oli näin tarkkaa laatua.

Onneksi oli onnistuneempiakin mukana. Ei nyt mennä siihen sivuseikkaan, että näytän tässä kuvassa doupatulta kuulantyöntäjältä.

Mut tämmönen tästä tuli.

Napit on samanlaiset kuin taannoisessa palmikkoisessa kaulanlämmittimessä. Onneks niitä sattui jäämään vielä just sopivasti kolme siitä, niin sain tähän. Mielestäni sopivat hyvin.

Hän on siis February Lady Sweater (ravlink), suurimman koon mukaan neulaistu. Ahmaisi hiukan yli neljä 150 gramman kerää 7 veljestä ja kilkutin kokoon nelosen puikoilla. Seuraavan tekisin samasta langasta neljäpuolosilla, niin tulis ehkä vähemmän peltinen. Modasin sen verran, että hihansuiden ainaoikean alussa kavensin joka 10. silmukan pois, mutta muuten on ohjeen mukainen. Hihoista tuli vähän sellaiset… epäilyttävät, kun mulla ei ole aikaisemmin ollut tuon mittaisia muuten kuin T-paidoissa. Ehkä niihinkin tottuu.

Muutakin kerkesin jo tekemään. Eilisen päivän aikan nykersin kokoon Pöllökkä Vähäjärki -nimisen myssyn, jonka ohje tunnetaan nimellä Who? (ravlink).

Yksi säie Dropsin alpakkaa ja toinen Sandnesin alpakkaa, nelosen puikot ja ihan kokonaan ohjeen mukainen. Tykkään sävyistä, kun ei ole ihan täysin yksiväristä.

Ohjetta noudattaen myssystä tuli aikuisen päähän sopiva, mutta mun löysiin Marioihin tottuneeseen päähän turhan napakka. Lisäksi myssystä on keinovalaistuksessa lähes mahdotonta saada aikaan järkeviä kuvia.

Pöllöistä suurin osa on ihan järkeviä kavereita.

Joukossa on kuitenkin myös heitä, joilla ei ole käynyt yhtä hyvä tuuri.

Lisäksi joukkoon mahtui myös eräs muitakin kyseenalaisemmalta näyttävä yksilö, jolla ei ole edes pupilleja. Mitähän aineita se käyttää?

Loppukevennykseksi vielä esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun minä rupean käsittelemään kuvaa saadakseni myssyn pöllökuvion paremmin esille. Huoh... (Mun kuvathan on aina käsittelemättömiä just siksi, että en ole jaksanut oikein opetella käyttämään kuvankäsittelyohjelmaa.)

Ihmeiden aika ei ole ohi. Kaksi ohjeesta neulottua tekelettä samassa postauksessa. Seuraava (ravlink) on jo puikoilla. Ei se nyt aina niin kauhean tuskallista olekaan, joskin telkkarin katselu ja samanaikainen neulonta ovat muuttuneet kyllä haasteellisemmiksi, kun ei voi vaan päästellä menemään ihan silmämääräisesti leveyksiä ja pituuksia arvioiden.

Muistatte ehkä vielä, kun kerroin viime viikolla, että olen ryhtynyt yhteisölliseksi neulojaksi. Tai siis suomeksi sanottuna vihdoinkin hakeutunut kaltaisteni lankahörhöjen seuraan. Miksen ole älynnyt sitä aikaisemmin? Aina on muka ollut kiire ja sitten, kun ei ole ollut, on kaikki tapaamiset hurahtaneet ohi multa, kun en ole pysynyt tarkkana. Sitten aina jälkikäteen toisten blogeista saatoin nähdä, että jaaha, eilen se sitten taas oli. Oikeasti päällimmäisenä syynä on kuitenkin tietysti ollut se, että olen niin kovin huono lähtemään mukaan isoihin porukoihin. Varsinkin, jos muut jo ennestään tuntevat toisensa. Vaan ei se sosiaalinen elämä tullutkaan hakemaan minua kotoani, vaikka kuinka odottelin, joten siksikin päätin, että nyt on saatava elämään jotain kivaakin. En ole katunut.

Herkkui.

Neuleporukoissa liikehtimisessä on toki myös lieveilmiönsä. Ei huonoja, mutta sellaisia, joita joutuu miehelle vähän silottelemaan. Viaton neulekaverin tapaaminen lankakaupassa saattaa johtaa siihen, että sieltä palataan kotiin mukana kassillinen lankoja. Mutta kun ne oli alennuksessa, niin sehän oli ihan kuin olis laittanut rahaa pankkiin. Olihan? Yllä uusimmat herkkuni. Norokerä sen vuosi sitten Helsingin messuilta ostetun kaveriksi raitasukkia varten ja ensimmäinen Zauberballini. Vaikea uskoa kerää katsoessaan, että siinä on yhtä pitkästi lankaa kuin tuossa toisessakin, mutta lieneepä kevyttä sitten. Saas nähdä, milloin raaskin korkata ja mitä siitä teen. Samalta reissulta tarttui kyllä sitten myös vähän jotain SNY-juttujakin mukaan, joten hyödyllistä oli käydä. Olihan? Sanokaa, että oli, niin voin vakuuttaa miehenkin.

Lisää herkkui!!

Sitten on niitä toisenlaisiakin lieveilmiöitä. Vai onko lieveilmiö negatiivissävytteinen sana? No kummiskin, ymmärrätte varmaan, mitä tarkoitan. Kerkesin ihan viattomasti vähän vain ruikuttaa, että kun on ollu vähän vaikia talvi ja kun niin kauheena tykkään karkista ja sitäkään ei oo koko tammikuussa saanu yhtään ja kylläpä on asiat muutenkin kauheen huonosti. Eiköhän sit seuraavana päivänä postiluukku kolahtanut, kun minä ihan muina naisina röhnötin sohvalla. Tommonen säkillinen siellä sitten pötkötti, naapurin neulekaveri oli keksinyt ilahduttaa ja kylläpä meikä onkin ollut sittemmin aika muikeeta tyttöä. Ja tuntuu kyllä tosi mukavalta, että otetaan näin kivasti vastaan kuitenkin jo aikaisemmin muodostuneeseen porukkaan!

Loppusuoralla jo!

On tääkin edenny. Tää on jo jälkimmäinen hihoista, joista ei mun mielestä kyllä tullu oikein kauhean kivat. Jotenkin liian tönköt, mutta jospa kastelu vähän auttaisi asiaa. Napitkin oon jo löytänyt. Toivottavasti viikonloppuna tuo on jo siinä kunnossa, että siitä saisi kuviakin.

Hyviä postipäiviä, osa x. Päivä ei voi mennä pieleen, jos postiluukusta muljahtaa suklaata.

Oujee!

Ihmettelin alkuun, mikä ihmeen paketti mulle nyt oikein tulee, kun en saanut päähäni, että olisin mitään tilannutkaan. Mutta tämähän olikin ensimmäinen yhteydenotto SNY:ltä! Nyt jo! En yhtään osannut odottaa, joten yllätysmomentti oli kyllä kohdillaan. Tykkäilen tuosta suklaasta aika lailla, joten ihan nappivalinta. Korttikin on osuva, rentoutumista tässä on tarvittu jo pitkän aikaa! Kiitos hurjasti! Lupasin itselleni olla herkkulakossa tammikuun, mutta heti ensi maanantaina kyllä korkkaan tuon levyn. Nam!

Pötkö. Taas.

Tää on nyt sitten taas kauluri, kuten näkyy. Neulaisin sen viikonloppuna, sunnuntainakohan se oli. 70 silmukkaa aloituksessa, jos oikein muistan ja tää on kaksinkertaista Red Heartin eko-puuvillaa. Puikot oli kutoset ja koko on sellainen suunnilleen mun pääni ympärille ylettyvä. Menossa ystävän lapselle. Langanmenekki hiukan yli 200 g.

Muuten ei sitten taas kai mitään erityistä raportoitavaa. Punainen February on kesken edelleen eikä siitä nyt kannata kuvia jokaisen kymmenen sentin välein läimiä. Helmassa mennään jo hiljalleen enkä oikein vielä ole päättänyt, kuinka pitkän takista tekisin. Jos tuosta tulee hyvä, taidan tehdä vielä toisen, puuvillasta, kesäkäyttöön. Ja koska jotain punaista pitää nyt kuitenkin esitellä, esittelen taas Ellin. Kuva on rakeinen, mutta kun en ehtinyt lähemmäksi kameroineni ennen kuin kissa taas lähti kaahaamaan omille teilleen. Ei ole mannekiinin vikaa Ellissä, ei.

Elli.

Edistystä.

Taas kaksi keskeneräistä kerrallaan! Mutta kun pyydetään, silloin pitää tehdä heti, ettei kukaan vaan ehdi muuttaa mieltään. Vaaleansinisestä puuvillasta (Red Heartin Eco-Cotton blendiä, ravlink) on tulossa pötkyläkauluri ystävän lapsoselle. Alla näkyy myös tämänhetkinen Lady february sweater (ravlink)-tilanne. Sitäkin siis aloittelin aiemmin tällä viikolla, mutta en ole ennättänyt vielä blogata mitään koko asiasta. Ja käytin jopa silmukkamerkkejä! Eka kerta ikinä, kun niitä työhön viljelin, mutta en kyllä huomannut mitään iloa, melkeinpä päin vastoin, kun koko ajan ne killuttimet kolisivat pöydän reunaan tai johonkin muualle. Mutta onpahan tehty ohjeen mukaan ainakin Lanka on vahingossa Euromarketin alesta ostettua seiskaveikkaa (Hitusen alle kolme euroo kerä, ja myivät perhanat kymmenen kerän nyssäköissäkin, joten..) ja tuossa vaiheessa on mennyt muutamia metrejä vaille kaksi kerää. Koko on se ohjeen suurin. Mitään en ole taaskaan mittaillut, joten toivottavasti se nyt sopii sitten edes jollekin…

Seiskan puikot oli liian paksut kaulurin kaksinkertaiselle puuvillalle, joten piti ottaa kutoset. Tein jopa mallitilkun (jonka alkua tuossa ekassa kuvassa näkyykin), mutta sen perusteella mietitty silmukkamäärä tuotti noin 15 senttiä liikaa ympärysmittaa. Tässä se taas nähtiin, että mallitilkuista ei ole kuin harmia. Nyt silmukoita on kutosen puikoilla 70 ja koko vaikuttaisi melko hyvältä. Onneksi joustinneule antaa pienet mittavirheet anteeksi. Tähän laittaisin vielä sen kangasmerkin, jota edellisessä postauksessa kyselin, jos sellainen löytyisi jostain. Tietääkö kukaan, mistä saa Turtles-, Hämähäkkimies- tai Supermies-kangasmerkkejä? Google ei oikein tuonut apua ongelmaan.

Ja eipä lähtenyt kaulurikaan ihan ongelmitta liikkeelle.

Olen myös havainnut oikean puutteen ihan omassa naulakossa. Pitäisi saada reilun kokoinen ruskea kolmiohuivi (Reilunkokoisella tarkoitan ihan TODELLA reilua, sellaista yläreunastaan ainakin parimetristä, jonka voi kieputtaa ylävartalon ympärille ja hautautua sen sisään. Pienempi ruskea merinovillainen kolmiohuivi mulla kyllä onkin, samoin se vast’ikään valmistunut kaksipuolinen kaulaliina.), mustat tavalliset lapaset ja lisäksi havaitsin, että vaikka kuvittelin, että mulla on paljon villasukkia, kaapissa olikin vain kahdet ohuet, jotka hyvin mahtuvat kaikkiin talvikenkiin. Niitäkin tartteis saada lisää, mutta kukahan neulois?

Tällä viikolla ehti tapahtua myös hassuja ja ennenkuulumattomia. Minä, joka en yleisesti ottaen ikinä neulo missään muualla kuin kotisohvallani itsekseni, neuloin ihan julkisella paikalla. Monillehan tämä nyt on ihan arkipäivää, mutta ei mulle ollenkaan. Olen muistaakseni kerran aikaisemmin neulonut julkisella paikalla. Se tapahtui puolitoista vuotta sitten Heinolassa ja minut bongasi lähinnä mummoparvi, joka ampaisi saman tien kyselemään, mitä on tekeillä (Silloin oli puikoilla valkoinen merino-Shettis, jota käytin mm. viime syksynä naimisiinmennessäni.). Muutoin olen ollut haluton esimerkiksi pitämään neuletta mukana, jos lähden kotoa jonnekin, koska minusta on tuntunut turhauttavalta ehtiä kerrallaan neuloa vain muutama silmukka. Pitää voida keskittyä pitkään, vähintään tunti kerrallaan. Eikä muut paikat vaan ole yhtä mukavia kuin oma sohva.

Torstaina sitten kuitenkin piipahdin vähän ihmisten ilmoilla ja kävin riipomassa muutaman kerroksen February-takkiini tuolla kaiken kansan keskellä kauppakeskuksessa muiden neulojien kanssa. Neulominen julkisella paikalla tuntui kyllä edelleen todella oudolta (ja selkäni on siitä lähtien ollut tosi kipeä, kun istuin ei ollut ergonomisin mahdollinen), mutta senkin pystyi välillä unohtamaan, kun keskittyi kuuntelemaan toisten puheita. Osallistuminen nyt tietysti oli aika onnetonta, kun en ennestään ketään tuntenut. Tarkoitus olisi mennä mukaan toistenkin, mutta vähän työrytmeistä riippuu, koska seuraavan kerran. Toivottavasti ottavat samaan pöytään vielä uudestaankin.

Tapaamisessa mulle kerrottiin kyllä toki toisten neulojien nimet, mutta enhän mä niitä enää muista, kun kerralla tuli niin monta uutta ihmistä. Pari-kolme nimeä jäi mieleen. Ei siis aavistustakaan, mitä nimimerkkejä mun nyt pitäisi blogilistalta tai Ravelrystä käydä metsästämässä, jotta tietäisin, mitä muille lahtelaisille kuuluu. Ravelrysta kyllä voi hakea sijainninkin perusteella, mutta enhän minä niistä kuvista ketään tunnista. Tarvii varmaankin mennä uudelleenkin pällistelemään ja opetella seuraavalla kerralla pari uutta nimeä. Joka tapauksessa tapaamisen jälkeen oli kuitenkin paljon aikaisempaa pirteämpi olo. Minähän teen töitä pääasiassa yksin kotonani ja mieskin on vuorotyössä, joten useat illatkin vietän yksin kotona. Mökkihöperyys meinaa toisinaan vähän iskeä ja oli oikein tervetullutta päästä johonkin muiden ihmisten seuraan.

Miinan Möttöset lähetti postia, eli vajaan parin viikon takainen tilaukseni saapui tänään.

Ymmärrätte jo varmaan, miksi odotin tätä pakettia niin kärsimättömänä...

Ihanat värit, ihan kertakaikkiaan! Erityisesti tuo vihreä (raparperi) on ihan tajuton, mutta on tämä oranssin punainenkin (veriseitikki) tosi kaunis. Nämä 50 g vyyhdit ei paljoa maksaneet, kun ottaa huomioon, että värjäys on tosiaan käsityötä ja sävyt luonnossa paljon tuota kuvaa kauniimmat. Harmitti ainoastaan se, että olisin halunnut tuota vihreää enemmän, jotta siitä olis saanut jonkun isomman huivin. 100 g:sta ei kovin suurta voi tehdä. Vaan ei ollunna enempää tuota samaa.

Toinenkin postilähetys tuli tänään. Siitä kiitos Villasukalle. Sattui niin osuvasti, että pukki ei tuonutkaan mulle uusia iPod-kuulokkeita rikkoutuneiden tilalle eikä Villasukka tarvinnut juuri ostamiaan soittimen mukana tulleita, joten minä pääsin muutamasta puhumattomasta vyyhdistä ja sain tilalle paljon hyödyllisempää. Jokohan huomenna ehtisi lenkille testikäyttämään? Tänään piti jo ehtiä, mutta joku hölmö ei älynnyt, että muutaman kuukauden käyttämättömänä pöydällä odotellut soitin ei lataudu itsestään…

Sitten pari etsintäkuulutusta:

1. Tarttisin yhtä tärkeää projektia varten Turtles-, Spiderman- tai Superman kangasmerkkiä. Siis sellainen kangaslätykkä, joka ommellaan kiinni. Ei kauheen iso, muutama sentti kanttiinsa max. Mistä näitä löytäis tai onko kellään varastossa ylimääräistä? Yks riittäis, sillä varmistettais erään nuoren miehen neulemyönteisyys.

2. Mistä sais ostettua huivineuloja? Tarkemmin ottaen haluaisin sellasen noin 10 cm pituisen puisen piikin, jota tähän tarkoitukseen sitten käyttelisin, en siis neulojaa. Ei ole vaan tullut eteen mistään ja pelottaa, että ainokainen tuollainen menee rikkipoikki.

Voi jumankekka tätä touhua nykymaailmassa. Ei neuleasiaa tänään, joten sellaisen perässä tulleet joutuivat nyt valitettavasti pettymään.

Grrrh!

Osa 1: kaupunginsairaala

Kävin tänään hammaslääkärissä. Ja voi kuinka asiakaspalveluhenkisen työntekijän sieltä onnistuinkaan bongaamaan. Olin paikalla ensimmäistä kertaa, joten ajattelin varmistaa, että olen tullut oikeaan paikkaan ja lisäksi pohdin, että ehkä pitää ilmoittautua jonnekin. Huomasin sisäänkäynnin lähellä pari työntekijää, joilta kysyin, olenko oikeassa paikassa, kun pitäisi hammaslääkärille päästä. Tämä henkilö tuijotti minua ilmeellä, josta päättelin minun loukanneen häntä vähintään verisesti ja sitten pyöritteli avoimesti silmiään toiselle asiakaspalveluhenkiseltä näyttäneelle tädille. “Ilmottautuminen on tossa oven ulkopuolella, mee kuule sinne sen kelakorttis kaa”. Okei, hienoa. Ja anteeksi vaan kovasti, että tulin häirinneeksi, olihan tämä nyt vähintään kohtuutonta tällä tavoin röyhkeästi kysyä neuvoa. Pois lähtiessäni huomasin palautelaatikon, mutta en asiakaspalveluhenkisten katseen alla uskaltanut jättää siihen viestiä, vaikka mieli teki. Onneksi hoitohenkilökunta oli oikein mukavaa eikä poraaminenkaan sattunut yhtään. Illalla voi kylläkin sattua siihen poskeen, jota olen tänään puudutuksen jälkeen ahkerasti hampailla rouhinut.

!!!

Osa 2: postin asiakastäti

Kotimatkalla hammaslääkäristä tullessani päätin käydä viemässä erään paketin postiin (vinkvink, Villasukka!). Se oli aivan sairaan täynnä, ihmisiä oli siis enemmän kuin jouluruuhkassa. Ovensuussa kiinnitin jostain syystä huomiota tätikaksikkoon, joilla tuntui olevan paljon juteltavaa ja hyvin hauskaa. Minua ennen oli viitisentoista asiakasta, minkä huomasin, kun nappasin jonotusnumeron. Siinä kohtaa vielä mietin, että pitäiskö vaan lähteä kotiin, kun töitäkin olis tehtävänä, mutta päätin sitten kuitenkin jäädä jonottamaan, kun kerran sinne olin tullut menneeksi. Jonottelin reilun vartin ja vihdoin tauluun pärähti minua edeltävä vuoronumero. Silloin toinen ovensuun tätösistä tuli nykimään minua hihasta ja ehdotti, että hänpä menee minun numerollani asioimaan. Tämä sillä perusteella, että “minä vähän myöhästyin omasta numerosta, en huomannu ollenkaan”. Öh, tuota.. Sanoin, että kun pitäis töihin vielä keretä, että en mä kyllä nyt oikein omaa paikkaani toiselle ehtis antaa. No mutta on hänelläkin töitä ja kun hän vaan niin vähän myöhästyi omasta numerostaan. Öh.. Tuli vähän piilokameraolo. En kai mä anna omaa paikkaani toiselle, joka ei vaivaudu edes seuraamaan, milloin se oma vuoro olisi, ja itse vaan kiltisti marssi ottamaan uutta jonotusnumeroa (ja jonota seuraavaakin varttia), erityisesti, koska ihan oikeastikin piti ehtiä takaisin kotiin töitä tekemään! No mutta ei, tätihän veti hernarin sieraimeen ja palasi kaverinsa luokse kovaan ääneen kaakattamaan, kuinka epäkohteliasta nykyajan nuoriso onkaan, kun ei häntä tässä asiassa nyt toteltu. Minä en oikein osannut kuin ihmeissäni tuijottaa.

Eipä tässä nyt meikäläisen maailma kaatunut, mutta harvoin onnistuu osumaan näin tympeitä ihmisiä useampi samalle päivälle. Kun olisin tajunnut ajoissa, olisin voinut oikein ylimakeasti hymyillä ja toivottaa kummallekin aurinkoista ja positiivista päivänjatkoa, mutta tietysti se tuli mieleen vasta sitten, kun oli jo liian myöhäistä.

Mullapa on uusi suosikkilanka.

Viritys.

Nimittäin Teeteen Primavera. Oon mä tietysti silkkivilloja aikaisemminkin neulonut, mutta tämä on toistaiseksi ihanin kaikista. Tietysti asiaan voi vähän vaikuttaa sekin, että väri on niin herkullinen. Kuvissa ei oikein saa tällä valon määrällä toistumaan oikein, mutta on siis herkullisesta sävystä kyse. Luonnossa tummempi kuin kuvissa. Silkin kiiltely kai tuota sävyä kans vähän vääristää.

Palmikkoa on.

Tämä oli myöskin eka tämmöinen monimutkallisempi palmikkojuttu, jonka olen neulonut. Aiemmin oon tehny ihan vaan niitä kaikkein yksinkertaisimpia. Eihän tuo nyt vaikea ole, mutta kun mä en kauheasti tykkää palmikkopuikon kanssa touhuamisesta. Tavalliset palmikot käännän ilman palmikkopuikkoa, se on paljon nopeampaa silleen. Mutta lopputulos on tässä kyllä niin nätti, että mieleen yritti pyrkiä kaikenlaisia ajatuksia esmes neuletakeista, joihin voisi tehdä jotain tämäntyyppistä palmikointia… Nyt jos joskus maailmassa vielä raaskisi ostaa paidallisen vaikka tuota Primaveraa. Siis sitten, kun olen kokoa XS ja tarvitsen siihen paitaani vain kaksi kerää tai jotain, eheh.

Tähän liittyen on kyllä nyt pakko sanoa, että matka kohti äksässää on alkanut. Joulukuun saavutuksiin kuului painon pysyminen ennallaan joulusta huolimatta ja tammikuussa on karissut jo 2,5 kiloa. Kai tästä nyt saa palkita itseään esmes isolla perunalastupussilla tai suklaalevyllä? Eikö? Hampurilaisella edes? Höh. Oon kyllä kehittänyt itelleni sellaisen palkitsemismenetelmän, että aina silloin tällöin karkotetuista kiloista saa jotain kivaa. Ensimmäinen palkinto ekasta karistetusta kilosta oli ne aikaisemman postauksen lääh-langat.

Tykkään muuten näistä napeista ihan hulluna, vaikka nyt, kun katson niitä tarkemmin, ei voi kuin ihmetellä, mitä nuo kuviot niissä oikein ovat olevinaan...

Tämmönen siitä sitten tuli.

Se on siis Celtic cable neckwarmer eli suomeksi pumpelopalmikko (suora käännös).

Sit kerkesin jo virkata  pari kissanminttuhiirtä (joista Elli meni ihan sekaisin, hillui kamapäissään kuin paraskin narkomaani ja sammui sitten nenä punaisena sohvalle) ja vauvalapasetkin ovat loppusuoralla. Seuraavaksi aattelin kokeilla äheltää itelleni lenkkipipoksi sellasen jonkun huuhkajan. Tää on kuulkaa ihan uusi aikakausi meikällä nyt, kun neulon näin paljon toisten tekemistä ohjeista. Ette oo varmasti ikinä moiseen ennen tässä blogissa törmänneet. Ainakaan, jos shettiksiä ja minttumaareja ei lasketa. Ei nää tälläset kyllä kovin hyviä telkkarineuleita ole, kun koko ajan pitää laskea jotain. Sellasta pöllöpaitaakin tekis mieli, mutta ohje (Ravlink) on sarjoitettu vain kokoon 42 ja siellä erikseen vielä mainitaan, että on aika slim fittiä tämä malli, enkä oo yhtään varma, mahtuuko meikäläisen ruoka-aikoina kattilan ääressä ollut vartalo siihen. Tarttis siis ensinnäkin neuloa mallitilkku (uah!) ja toisekseen laskea, montakosataa pöllöä meikäläisen soputelttapaitaan pitäis turata, että mahtuis (2 x uah!). Ja sitten pitäis varmaan olla se lankakin. Tällä hetkellä ei ole mitään noin paksua paidallisen vertaa. Ja sitten toisaalta paksu ihminen + paksu neule… No, mietitään.

Semmoset tein.

Väristä tuli lemmikit mieleen. Ne kukat. Piti tehä sit kukkasia koristuksiksikin.

Miettikää, siniset! Mulle!

Remmeissä kukat ja toisen kärjessä kolme kukkaa.

Lanka on siis joku vanha jämä virolaista liukuvärjättyä villaa ja ohjetta on noudatettu yllättävänkin orjallisesti (ei tokikaan taaskaan täysin…). Kun ensimmäinen 40 asteen pesuohjelma oli takana, virkkasin vielä toisen kerroksen reunaan ja heitin kuuteenkymppiin, kun tuntuivat mun koipeen löperöiltä. Nyt on hyvät. Ennen jälkimmäistä pesua on virkattu myös nuo kukkaset remmeihin ja kirjottu kukat toisen virsun kärkeen. Remmien kukat on ommeltu vasta pesun jälkeen, niin sain kiristettyä sopivan napakoiksi nuo remmit. Miten sitä nyt sitten malttaa odottaa, että kuivuvat? Lanka huopui tosi kauniisti, olin ihan yllättynyt!

Edellisen postauksen punainen palmikkoasiakin on edistynyt toisen kaaviontoiston verran. Jostain syystä kaikkein hankalin on ollut se kerros, jolla tulee ainoastaan yksi palmikonkääntö keskellä kaaviota. Jotenkin se yrittää mennä väärään suuntaan ihan väkisin. Kerran jo piti purkaa sen takia. Öh.

Monimutkallista kaapelia!

Palleriinavirsut.

Joku hölmö saattais tosta päätellä, että mulla on useita keskeneräisiä töitä. No ei tietenkään voi olla, kun oon kerta itteni kaa sopinu, että yks kerrallaan! Voi myös olla, että äkillinen palmikkovillitys pisti minut käymään pikana lankaostoksilla ja aloittamaan jotain uutta, vaikka edellisetkin on kesken. Mut tuo palmikko ei oo kyllä mikään telkkaneule, joten nyt jatkuu siis tää alemman kuvan viritys. Toisesta tossusta tulee paljon tummempi, kuten näkyy, ku on liukuvärjätystä langasta kyse, mutta antaa tulla vaan. Tossut on vironvillaa kakspuolosilla ja tuo kaapelihässäkkä Primaveraa kaksinkertaisena viispuolosilla.

Ja siis hei, TAAS ohjeesta, jestas!

Tänään oli hyvä postipäivä. Tilasin toissailtana (!!!) pari nötikkää lankaa ja tänään jo postitäti soitteli ovikelloa ja työnsi pakettia kouraan. Pointsit nopeudestakin ilulle. Kun ei kerta tammikuussa saa dokata ja kaikki on laihdutuskuurilla, niin palkitkaa ny itteenne langalla sitten te muutkin ja ostakaa tekin noita ihania! Mä oon nyt ihan fiiliksissä, kun tää on mun eka tämmönen luksuserikoisihanuus.

Pointsit myös paketoinnista!

Ja kesäkkäistä postimerkeistä.

Apulainen työntouhussa.

Tarkkaan piti vahtia, ettei kukaan vaan tuu viemään aarteita.

Aah, ooh! Kuva ei tee oikeutta sävyille.

Tämmösiä!

Toisenlaisiakin käsityönäytteitä tänään tarjolla. Kävin kampaajalla ja teki mieli jotain uutta jännää. Ni sitten..

Oho, otsis!

Ens viikolla suunnittelin uskaltautuvani elämäni ensimmäiseen neuletapaamiseen. Hui!

Ainiin, yks juttu vielä!

Onks kukaan tilannut lankaa Miinan möttösiltä? Kun laitoin meinaan sinnekin tilausta menemään toissailtana enkä oo saanu vielä ees tilausvahvistusta saati ennakkolaskua, niin ootteko te muut sieltä tilanneet saaneet nopeammin vastauksia vai kauanko oottelisin vielä ennenku luovutan? Eihän tässä nyt kauaa oo menny vielä, mut tuo samaan aikaan tilatun toisen paketin hirmu nopea toimitus jotenkin korostaa sitä, että kaikki muut ei ookkaan yhtä nopeita. Nyt kun ois kerrankin oikein sellanen melko kiireellinen tarve yhdellä niistä tilatuista langoista, niin tietenkin käy sit näin.

Ainiin, osa kaksi.

Se rullaava huitula on nyt pingotuksessa. Saas nähdä, tarvitaanko vielä vähän höyryrautaakin vai rupeeko tottelemaan. Seuraavan teen paremmin kuosissaan pysyvästä langasta, alpakkahan lörähtää muutenkin heti. Miksen mä voinu tätäkin vähän aikasemmin tajuta?