Leppoisaa joulua!

Toisilla on kai kuusen alla lahjapaketteja...

Toisilla on kai kuusen alla lahjapaketteja...

Ellin mielestä joulu on jännittävää aikaa. Maanantai-iltana olohuoneeseen ilmestyi kuusi ja sitä on sittemmin pitänyt haistella joka suunnasta ja ihan jatkuvasti. Erityisesti eilen kuuseen ripustetut koristepallot ovat olleet mielenkiintoisia, mutta toistaiseksi joka ikinen koriste on pysynyt puussa. Toisin kuin alaoksien neulaset, joita on kaikkialla jo tässä vaiheessa joulua. Elli sai oman sinisen koristepallon, jota saa luvan kanssa pöllyttää, muttei se tietetenkään ole yhtä jännittävä kuin kuusesta roikkuvat. Kinkkukin kiinnostaa, tietenkin. Samoin pähkinäkulho, josta pitää silloin tällöin käydä nostamassa muutama pähkinä leluiksi. Ylivoimaisesti mielenkiintoisin kapistus on siltikin tuo kuusi. Kaikki oksat on haisteltu moneen kertaan eikä siihen näköjään kyllästy. Ei tuo kissa taida varsinaisia joululahjoja tarvitakaan.

Iloista joulun aikaa kaikille lukijoilleni!

Leave a Reply

HUOM! Bloginpitäjä hyväksyy kommentit ennen kuin ne tulevat näkyviin!