Viuh

Kiirettä pitelee sekä töissä että täällä joulupukin pajassa. Toinen vihreä sukka puuttuu vieläkin, mutta ei voi mitään. Tänään ehdin nyt vasta oikeastaan ensimmäistä kertaa tehdä jotain omaa. Koko päivä meni töissä, sitten Ellin kanssa lääkärissä, postissa viemässä joulupaketteja ja hakemassa SNY-pakettia ja sitten vielä ruuanlaitossa. Pitäisi jo nukkua, mutta en malta nyt ihan vielä.

Elli.

Elli.

Ensinnä Ellistä. Se on ihan kunnossa taas. Eläinlääkäri oli vähintään mielenkiintoinen tapaus, aika pihalla kaikesta, mutta selvisi sitten lopulta kuitenkin pissanäytehaasteesta ja jopa kissan rokottamisesta. Proteiini- ja happamuusarvot olivat pissassa normalisoituneet ja virtsakiteet kokonaan pois. Saatiin lupa jatkaa tavallista ruokavaliota eikä tarvita siis erikoisruokaa. Kuivaruokaakin saadaan antaa silloin tällöin, mutta tarvitsee huolehtia, että kissa silloin juo tarpeeksi, toisin sanoen täytyy tuupata ruiskulla vettä raksupäivinä. Onneksi saatiin lupa niihin raksuihinkin, ne kun ovat kissan hampaille parempi vaihtoehto kuin märkäruoka. Ja onneksi on löytynyt niitäkin märkäruokia, jotka Elli kelpuuttaa, alkuun kun näytti jo aika pahalta, kun ei se halunnut syödä mitään, mitä tarjottiin. Huh helpotusta, että se on terve!

Ja sitten: viimeinen SNY-lähetys! Nyt sitten tiedänkin sen, että se onkin ollut Tintsku, joka minua on lahjonut. Blogi on uusi tuttavuus minulle, mutta meinaan sukeltaa lukemaan tarkemmin ihan heti, kunhan vaan suinkin ehdin. Viikonloppuna viimeistään, koska perjantaina alkaa LOMA!

Kortti, jossa salaisuus paljastui.

Kortti, joka paljasti salaisuuden.

Kortti on taas taitavasti tehty, kuten aikaisemmatkin. Keskellä lukeva Hyvää Joulua -teksti erottuu oikeassa elämässä paremmin kuin tässä minun mahtavassa kuvauksen taidonnäytteessäni. Tämä pääsee paraatipaikalle joulukorttiseinälleni, kunhan sellaisen saan aikaiseksi pykätä pystyyn. Ja on sitäpaitsi ensimmäinen joulukortti, jonka olen saanut tänä vuonna. Tosi kaunis!

Aartehet. Lankaa ja käsivoidetta.

Aartehet. Lankaa ja käsivoidetta.

Käsivoidetta sain aikaisemminkin ja se on ollut kovassa käytössä. Näitä ei voi olla liikaa, jotta aina on saatavilla purkki tai tuubi. Etenkin näin kylmällä ja kuivalla ilmalla mun kädet kuivuvat ihan koppuroiksi ja sitten vahingossa ja epähuomiossa rupean kynimään niitä kuivia kohtia ja.. En nyt viitsi kuvatodisteita laittaa nähtäville, jotta heikkohermoisimmat eivät saa hepulikohtausta, mutta näky ei ole kovin kaunis. Tämä tuubi pääsee työpöydän reunalle, edellinen on yöpöydällä.

Sirdar Escape.

Sirdar Escape.

Tämän langan sävyt näyttävät jännittäviltä. Siis ei sillä tavalla, kun ollaan sitä mieltä, että joku on ruma ja yritetään keksiä edes jotain, mistä se ei käy ilmi: “onpa mielenkiintoisen näköinen”, vaan sillä lailla jännittävä, että minusta tuntuu, ettei keinovalossa oikein tule oikeat sävyt esiin. Sain paketin vasta illalla, joten luonnonvalossa en ole näitä keriä vielä nähnytkään. Keltaista ja sini-vihreää vaikuttaisi olevan, yhteensä 130 metriä. Saisikohan niistä Baktuksen? Täytyy pohtia tarkemmin huomenna tai milloin sitten ehdinkään perehtyä tähän asiaan tarkemmin. Lanka on mulle uusi tuttavuus, siitä vielä lisää pisteitä!

Step.

Step.

Tämä sen sijaan on jo vanha tuttavuus. Sävy on kylläkin uusi, oikein soma sitäpaitsi. Muistatte ehkä ne vihreät Step-sukat, jotka mulla oli taannoin puikoilla? Tämä on samalla tavalla raidoittuvaa lankaa, mutta kuten kuvasta näkyy, eri sävyssä. Uskoisin, että tuossa on uudet kotisukat mulle heti, kunhan kerkeän neulomaan ne. Tuolla linkittämässäni postauksessa olevat ruskeat Step-sukat ovat kyllä siis edelleen hyväkuntoiset, mutta ohuita villasukkia ei voi olla liikaa, varsinkaan minulla, jonka jalat ovat alkaneet vasta viime vuosina palelemaan kovasti. Tänäänkin köpöttelin koko päivän kotosalla villasukat ja paksut villatöppöset jalassa eikä ollut yhtään liian kuuma. Käyttöön tulee tämäkin lanka siis, ihan ehdottomasti! Ja ovatko sitäpaitsi ehkä pikkasen samaa sarjaa mun taannoin värjäämieni lankojen kanssa? En mä sit raaski noista seiskaveikoista toisille neuloakaan, kun saan niistä Step-sukkien kanssa samaa sarjaa olevan.. jonkun. Lapaset ainaki!

Herkkusektori.

Herkkusektori.

Höpöhöpö, siinä mitään tyhjiä papereita ole. En varmasti oo syönyt yhtään, koska tänään ei ole karkkipäivä. No ehkä yhen saatoin maistaa, kun ei ollut ennestään tuttu karkki. Nuo tuon aiheiset salmiakkikarkit on mun suosikkeja ja kun tykkään kovasti suklaastakin, tämä oli aika varma valinta. Enkä mä kyllä meinaa noita kuvassa pilkisteleviä Suomi-suklaitakaan jättää syömättä. Namuset oli pakattu oletettavasti SNY:n itse virkkaamaan-neulomaan punaiseen pussukkaan, joka komennettiinkin jouluksi samoihin tehtäviin. Herkuista ei kyllä taatusti ole jouluna enää jäljellä muuta kuin onnellinen muisto.

Kiitos paljon Tintsku! Olet tosiaankin saanut piristettyä mun syksyäni hurjan paljon. Tämä on ollut varsinkin työrintamalla aikamoisen kiireen ja stressin syksy, joten piristys on myöskin otettu iloisena vastaan. Kiitoskiitoskiitos!

Sitten muihin aiheisiin. Nimittäin kattokaa:

Purkkei.

Purkkei.

Oonko ehkä vähän leuhka? Oon. Itte tehtyä hilloa (Ei nyt puututa sitten siihen, että raaka-aineet ostin torilta enkä käyny itte poimimassa.), itte pestyissä purkeissa (Kierrätystä, hei!), itte värkätyin koristuksin. Etiketti on kyllä miehen käsialaa, mutta yhessä liimattiin paikoilleen. Kankaat ostin jo syyslomalla Helsingistä ja nyt JO sain hurautettua siksakit reunoihin. Siis minä. Hurautin. Kyllä, ompelukoneella. Se onkin ollut muutosta asti kaapissa häpeämässä ja nyt on näköjään ottanut opikseen, kun käyttäytyi oikein mallikkaasti. Uskaltaiskohan sitä piipahtaa Eurokankaassa kattelemassa samettia hametta varten vai meneeköhän se jo liian villiksi? Anopillakin olis ompelukone ja sen lisäksi se tarvittava osuus hameompelussa. Taito. Tarttiskohan vähän koittaa jotain oravannahkakauppoja..? No, mietitään.

Huomaatteks? Purkeissa on noita valkoisia sydän-koristeita. Riehaannuin virkkauspuuhissa sen verran pahasti, että livautin samoin tein ylimääräisiäkin. Eipä jää käyttämättä nyt nekään.

Nukkumaan sitten. Nukuttaa kyllä (Havahduin tänään työkoneen äärestä kuola poskella ja silmät kiinni. Olin ilmeisesti just kuukahtamassa taulu pöytää vasten. Muutamat henkoset raikasta talvi-ilmaa ikkunan rakosesta ja taas mentiin. Tuli vähän yöunia ikävä. Tuu jo, perjantai!

6 Responses to “Viuh”

  • Villasukka says:

    Miäkin pelkään noita virtsakivia, siksi raksuja ei tipu joka päivä. Mutta toinen hyvä hammasruoka on kuivattu kala. Mustissa ja Mirrissä on kuivattua seitä, joka on kovaa kuin kivi, mutta riiviöt tykkää, kunhan ensin vähän pienin.

  • Tintsku says:

    Hiih, viimeinkin pääsee kommentoimaan ihan omalla nimimerkillä:D Oli kiva keksiä sinulle paketteja. Mulla vähän rajoitti noita pakettien kokoamista tää kotiäitiys (tosin tääkin vain hetkellistä), mutta tosiaan, onneksi on olemassa nettikaupat. Täällä missä asustelen ei ole mitään erikoisliikkeitä, vaan pari tavallista päivittäistavarakauppaa ja R-kioski. Niistä ei hirveesti saa aina irti.
    Juu, tuo namupussi on miun virkkaama/neuloma. Tosin se on tehty niin hätäsesti, ettei sillä pääse kehumaan (valmistui noin vuorokaudessa ja sen kyllä huomaa). Tykästyin noihin rapisemattomiin karkkipusseihin pari vuotta sitten, oon yrittäny välillä niitä tahkota varastoon mutta nyt se ei ole enää niinkään onnistunut.
    Käyn jatkossakin lukemassa kuulumisiasi ja tietenkin Ellin kuulumisia. Toivottavasti kisu voi jatkossakin hyvin ja kenties yhä vain paremmin:) Koetahan sinäkin jo rauhoittua jouluun, taidat mennä lähes lennossa siellä;) Rauhaisaa joulun odotusta siis:)

  • koukuttaja says:

    Villasukka, täytyypä kokeilla tuota seitä(kin). Oon saanut paljon vinkkejä nyt useammaltakin huolestuneelta kissaihmiseltä, mutta kun tuo meidän nirppanokka ei kelpuuta läheskään kaikkea, tai siis lähestulkoonkaan mitään siitä, mitä yritän sille tarjota. Jotain kuivattua kalaa meillä onkin ollut, mutta Elli lähinnä tuijotti sitä epäuskoinen ilme naamallaan. Ei syönyt, ei. Märkäruuista kelpaa pari harvaa merkkiä/makua, siis ainakin tällä hetkellä. Kun Elli tuli meille, sille syötettiin myös tuorelihaa, isoina kimpaleina, mutta jossain vaiheessa se vaan päätti, että ei syö enää sitä, samoin kävi monelle märkäruualle. Ainoastaan se perinteinen raksuruoka kiinnostaa. En oikein tiedä, miksi tuosta on tullut noin nirso, kun alkuun sille tarjottiin kyllä joka päivä paria erilaista ruokaa. Ei vaan enää kiinnostanut sitten jossain vaiheessa. Mut meillä on M&M ihan naapurissa, taidan käydä hakemassa sieltä taas kokeiluerän erilaisia sapuskoita. Toistaiseksi on kelvannut ainoastaan pari tiettyä Whiskas-annospussisorttia, mutta ei vahingossakaan yhden 12-päkin kaikki maut. Ja ainoastaan siinä tiiviissä hyytelössä, ei missään tapauksessa kastikkeessa. Huoh… Jos sulla on lisää vinkkejä, anna tulla vaan, me otetaan kyllä kaikki ideat vastaan ilolla, kun alkaa oma kekseliäisyys jo käydä vähän tyhjäkäynnillä :D On varmaan paljonkin juttuja, joita ei ole vaan tullut mieleen kokeilla.

    Tintsku, hyvin onnistuttu, tosiaankin! Kiitos ihan hirveän kovasti! Toivottavasti en ollut liian vaativainen toiveissani. Kyllä mä ainakin aina yllärilahjoista kovasti ilahdun. Ja lupaan rauhoittua, heti kun tämä tappoviikko töissä on ohi. Eikä se varmaan mene ohi, jos en nyt mene jatkamaan sen sijaan, että roikkuisin netissä :D

  • Tanja says:

    Tosi hienoja nuo sinun hillopurkit!

  • Villasukka says:

    Meillä on Indy on nirsoilija, jolle kelpaa vain hyytelölatzit ja erityisesti latzipussit ja hyytelömjaut. Seitä se ei suostunut haistamaankaan eka kerralla, mutta kun Piki söi, sekin uskalsi myöhemmin. Piki on paljon monipuolisempi ruokailija, se tykkää raa’asta possun sydämestäkin. M&Mssä on välillä myös kuivattua kuoretta pakastepurkissa, se ei ole ihan niin hirmukovaa ja se on noiden kummankin suurinta herkkua.

  • Riikka says:

    Heippa! Hain viimeisen pakettisi postista! Kiitos tuhannesti! Jätän lahjan kuitenkin vielä jouluksi saakka huutelemaan avaamista…;) Niin kai olit tarkoittanut, kun olit oikein paketoinut. Olit oikein ihana sny, mukavia paketteja kaikki! =) Hyvää Joulun odotusta!

Leave a Reply

HUOM! Bloginpitäjä hyväksyy kommentit ennen kuin ne tulevat näkyviin!