Hyvä postipäivä

Jeeeee!!! Jjjjeeee!!

Tukkamömmöjä! :D

Tukkamömmöjä! :D

Kässäjuttuja!

Kässäjuttuja!

Tällaista kaikkea eilinen postinkantaja toi. Olin aikamoisen riemuissani. IK on vieläkin muoveissa, kun aikaa selailuun ei ole ollut, mutta onneksi kohta tulee joululoma, jolloin on aikaa. Ja kommenttiboksiin oli tupsahtanut viesti SNY:ltä, joten lisää postia lienee odotettavissa :D

Tänään postinkantajana toimi oma esimies. Ennalta pelkäämäni kehityskeskustelu osoittautuikin oikein mukavaksi juttutuokioksi, eikä pelkästään siksi, että minun työpanokseeni ollaan oltu (edelleen) tyytyväisiä. Sain nimittäin oikein muikean hymyn kirvoittaneen suklaalähetyksen tyytyväiseltä asiakkaalta. En ole vielä avannutkaan suklaarasiaa, vaikka todellakin on tehnyt mieli.

Tällä hetkellä työn alla edelleenkin vihreät Step-sukat. Onnistuin lisäksi muistamaan, että tekemistä odottavat yhdet toisetkin joululahjasukat, joten ei tässä nyt laiskottelemaan kerkeä. Mistä lisää tunteja vuorokauteen tai vaihtoehtoisesti lisää vuorokausia viikkoihin?

Edit: Sellainen mainos vielä, että BeautyBay toimitti Tigi-putelit viidessä arkipäivässä ja olivat edullisiakin. Vielä ehtii jouluksi!

3 Responses to “Hyvä postipäivä”

Leave a Reply

HUOM! Bloginpitäjä hyväksyy kommentit ennen kuin ne tulevat näkyviin!