Noodle soup

Tein sen taas.

Nuudelikeitto

Nuudelia.

No, oikeasti siinä on kaksi kerää luonnonvalkoista 7 veljestä. Sain eilen idean ja rupesin sitä sitten heti toteuttamaan. Arvaatte varmasti jo.

Välineet.

Välineet.

Neljä pussia Kool-Aideja varastojen kätköistä. Edellisestä värjäilystä on kauan aikaa, useampi vuosi ja nämä jäivät aikoinaan tähteeksi. Olenpa tainnut saada näitä lahjaksikin sittemmin, jossain vaihdoissa varmaan. Nyt jäljelle jäi vielä yksi pussillinen jotain mintunvihreältä vaikuttavaa. Rupesin vähän jo pohdiskelemaan sen käyttämistä elintarvikevärin korvikkeena, mutta siinä toki on sitten sivuvaikutuksena maku, joten ei ehkä kovin hyvä idea sittenkään :D

Lankakeitto.

Noodle soup.

Ei siinä pitänyt näin käydä. Kuvittelin tekeväni hienoa liukuvärjättyä lankaa, mutta kuten huomaatte, en “ihan” onnistunut tavoitteessani, kun ensin pataan upotettu vyyhdin pää imaisi melkein kaiken värin itseensä. Hmpf.

Lopputulos.

Lopputulos.

Tämmöinen lopputulos tästä nyt sitten tuli. Vyyhdillä näyttää vielä ihan siedettävältä, mutta tuskinpa enää neuleena, kun sävyeroja on näin paljon. Olisin halunnut paljon lähempänä toisiaan olevia sävyjä. Kaipa näistä silti jotain saa tehtyä, vaikka saapassukkia.

Siis vaikka tällaisia:

Sukkaa pukkaa, vaihteeksi.

Sukkaa pukkaa, vaihteeksi.

Tämä hurautti nyt sitten sen edellisen vihreän sukantekeleen edelle sen jälkeen, kun se edellinen oli hurauttanut niiden punaraidallisten edelle. Mutkun nää pitää olla valmiina jo ennen joulua ja ne toiset vihreät mahdollisesti vasta joulun jälkeen ja niillä punaisilla ei ole väliä, kun kerta itselleni teen. Ennen kuin niitä päästään tekemään loppuun, on varmaan vielä muitakin joululahjaneuleita.

Lanka noissa on Jussia, jota minulla näytti olevan vielä varastoissani pari kerää. Molemmilla sivuilla menee tuollainen kapea palmikkoraita, josta nyt ei tuossa saa selvää kauhean hyvin. Koitan muistaa ottaa siitä tarkempia kuvia sitten, kun sukat valmistuvat, mutta kyseessä ei taaskaan ole mikään elämää hienompi neulesuunnittelutyö, kuten ei muulloinkaan, kun kyseessä on mun tekemät neuleet, joten ei kannata ehkä odotella henkeään pidätellen :)

Itteäni varten laitan muistiin, että mallineule noissa koristeraidoissa on tämmöstä:

2. puikon alussa.

2. puikon alussa.

3. puikon lopussa.

3. puikon lopussa.

Oot ovat nurjia silmukoita ja viivat osoittavat, mihin suuntaan palmikko käännetään.

Kärkikavennuksia en jaksanut alkaa dokumentoimaan, mutta kavensin jalkapohjan alla 1. puikon lopussa ja 4. puikon alussa. Näillä puikoilla, joissa on tuo mallineule, kavensin mallineuleraitojen välissä, kunnes silmukat loppuivat kesken. Sen jälkeen 2. puikon lopussa ja 3. puikon alussa 2 nurin yhteen. Tämän jälkeen 2. puikon lopussa ylivetämisen kavennus ja 3. puikon alussa 2 oikein yhteen. Viimeinen kavennuskerros niin, että 1. ja 3. puikoilla kaksi kertaa ylivetämisen kavennus ja 2. ja 4 puikoilla kaksi kertaa 2 oikein yhteen. Muistaakseni.

2 Responses to “Noodle soup”

Leave a Reply

HUOM! Bloginpitäjä hyväksyy kommentit ennen kuin ne tulevat näkyviin!