Archive for October, 2009
Pretty in pink
Ai kauhee, miten voi ihminen mukamas olla kiireinen! Tai ei ees kai voi sanoo, että mukamas, kun oon oikeastikin laukannut työasioiden puitteissa viime aikoina kuin päätön kana ja tehnyt pitkää päivää. Onneksi pomo tajusi antaa mulle syyslomaa, joka odotteleekin jo ihan nurkan takana: ensi viikko vielä. Kiitti kaikki ihanat, kun olette kuitenkin jaksaneet odotella ja jättää kommentteja sillä aikaa, kun blogiemäntä on yrittänyt saada asiakkaita kuriin ja järjestykseen työrintamalla.

Mmmmmmarmeladia
On tässä nyt jotain pientä saatu aikaiseksi kuitenkin. Alkaa olla se aika vuodesta, kun mitään ei oikein voi avoimesti esille läväytellä, joten tässä vähän vaan makupaloja.

Pikkutytön päälle. Housuista tuli aika kauheat: en enää käytä valmisohjeita, enenenen.

On siinä setissä sukatkin. Terkkuja vaan kummityttölään
Nyt mä kyllä kuitenkin seuraavaksi neulon ihan vaan itelle, vaikka kuusmiljoonaa joululahjaa on vieläkin tekemättä. Aika monta on kyllä jo nyherrettykin ja syyslomaviikolla toivottavasti ehdin myös joululahjabisnestelemään. Olen nimittäin saanut taas (huonoja) ideoita ompelemisestakin. Oi voi, enkö mä koskaan opi?!

Piristysrinkula.
Seuraavaksi puikoille ruskeat säärystimet seiskaveikasta. Mallikin on tiedossa ja aloitinkin eilen kertaalleen, mutta sääryleestä tuli noin kymmenen senttiä liian leveä. Purkuun siis ja tänään uusi yritys paremmalla silmukkamäärällä. Mustatkin pitäis vielä saada. Ja kuka neulois noista yksistä langoista sen takin, jota itelleni oon suunnitellu? Olen myös kauhukseni alkanut saada ajatuksia KELTAISISTA asusteista, voi herrajjestas! Seuraavaksi varmaan sinisistä.