Uutta ja vanhaa, muttei mitään lainattua tai sinistä.
Sukunimi muuttui ja viikonloppureissulla kerrytettiin varmaan ainakin muutama lisäkilo herkuttelemalla.

Herkkusia
Niin vain leivottiin minusta vaimo ihmeelliselle miehelle, joka tempaisi jalat alta ja pisti pään sekaisin. Vihillä käytiin perjantaina ja sitten piipahdettiin tosiaan vähän pois kotiympyröistä viikonlopun aikana. Pidempää häämatkaa suunnitellaan vuoden päähän, kunhan ensi kesälle ajatellut hääjuhlat on juhlittu.

Reissussa. Huomaa Ikarus.
Taustalla ties mikä rötiskö, mutta kun kerran sattui aurinko paistamaan, piti heti kaivaa kamera esiin ja roiskia kuvia.
Ei siis neuleasiaa tällä kertaa (paitsi tuo Ikarus ja vihkitilaisuudessa oli harteilla valkoinen Shettis. Ja hei jee, tuo ruskea vakosamettihamekin on mun itse ompelema!). Kävin kyllä viikonloppuna parissa lankakaupassakin, mutta en oikein jaksanut keskittyä hypistelyihin ja saalis jäi kovin laihaksi. Ei tuo lanka onneksi silti kesken taida loppua.
Otsikko siis siitä, että morsiamella kuuluisi kai olla noita neljää hääpäivänään päällä, mutta mulla oli vain uutta ja vanhaa. Harkitsin kyllä ensin, että ompelisin vaikka sinisen napin johonkin mekon vuorikankaaseen, mutta luovuin ideasta, koska en enää siihen hätään olisi saanut mistään mitään lainaksi. Ehkä tästä nyt ei silti kauheasti huonoa onnea tule. Eihän vaan?
oikein paljon onnea!
Onnea nuorelle parille!
Onnittelut!
Onnea!
Onnea! =)
Oikein paljon onnea!
Ei mitään epäonnea tietenkään tuu
. Onnea!!
Onnea!
Ei mullakaan tainnut olla omissa häissäni mitään lainattua… sinistä ja uutta ja vanhaakin oli. Eikun joo, tarjoiluastiat mää lainasin työpaikalta.
ONNEA ! Upeeta ettei vallan erinomaista!
Muista onnitella myös sulhasta loistavasta valinnasta, terveiset vaan
Paljon onnea nuorelleparille!!!!
Onnea nuorelleparille!!
Hurjasti onnea!
Oikein paljon onnea teille!
Onnea!
Onnittelut!
Onneaonneaonnea Koukuttaja! Itsekin olen ollut vaimona vasta kuukauden ajan ja totuttelemassa uuteen nimeen. Ihana juttu
Oikein paljon onnea!
ONNEA!!!!
Paljon onnea!