Huivitehdas
Kiitos vaan Makepeace vinkistä. On tullut neulottua vähän Baktuksia.

Baktusläjä.
Ruskea on New master BBB -lankaa, kutosen puikot ja menekki 100 g. Raidalliset on sitten sitä Puroa seiskan puikoilla ja kummassakin niissäkin menekki 100 g. Raidallisten leveys on 164 cm. Mittasin nyt vasta valmiina sen jälkeen, kun olin lilluttanut huiveja vedessä ja kuivattanut ne roikuttamalla kaksinkerroin. Venyivät jonkin verran pituutta ja reunoista tuli siistimmät. Ruskea on pikkuisen pienempi, mutta ei kovin paljoa.

Ehanat värit.
Enpä nyt tiedä, mitä tuosta langasta ajattelisin. Värit on nätit, vaikka toisen huivin kohdalla keränvaihtokohta oli kyllä vähemmän liukuva: vihreä muuttui suoraan violetiksi ja kyllä, kerät olivat samasta värjäyserästä ja samaa väriä. Siitä pieni pettymys. Neljässä kerässä oli ainoastaan yksi solmu, se oli edistystä. Ja lanka tuntui kovin huopuvaiselta, joten tästä ehkä kannattaisi tehdä ennemminkin huovutettavia juttuja. Nyt kahdesta jäljelle jääneestä kerästä onkin tekeillä huovutettavat lapaset.

Koivenlämmikkeet.
Mieheltä olen useaan otteeseen tiedustanut, että tarvitsisiko uusia villasukkia. Ei kuulemma. Lopulta sanoin, että nyt tehdään sulle sukat, valitse väri. Ei auttanut kiukutella ja väittää vastaan, joten tuossa nuo nyt ovat. Lanka on Trekking XXL:n sävy nro 71, joka on minusta luonnossa aivan kuolettavan ihana, vaikka onkin sininen. Kuvassa ei sinne päinkään oikeat sävyt. Neuloin kakspuolosilla puikoilla kärjestä aloittaen. Ensin puikoille lisättiin silmukoita 17 silmukkaan asti (per puikko) ja lisäsin kymmenen silmukkaa ennen kantapäätä vielä, koska isännällä on aika korkea jalka. Lisätyistä silmukoista kuusi kavensin sitten tiimalasikantapään jälkeen pois ja posotin 18 silmukalla per puikko loppuun. Sopivat kuulemma kuin hansikas. Ois voinut sanoa, että tarttee sukkia, jos on joutunut rukkasia jaloissaan pitämään…
Oih, ihanan värisiä Baktuksia.
)