Puikot Vinkuu

No nyt on aikoihin eletty. Minä luin eilen ja tänään muotiblogeja. Kahtakin, uskokaa tai älkää. Tai en minä tiedä, mikä tuon toisen määritelmä tarkalleen ottaen olisi, mutta samanlaiset fiilikset siitäkin tuli.

Ei olisi kannattanut lukea, todellakaan. Nimittäin noiden blogien upeita kuvia katsellessa tuli vähän alemmuuskompleksi. Mitä varten ne ihmiset (jotka siis kuitenkin käsittääkseni ovat samanlaisia tusinapirkkoja kuin itsekin olen) näyttävät joka saamarin kuvassa hyviltä, osaavat meikata, maalata, ommella, tuunata, virkata ja löytää aina kaikki parhaat jutut, mutta minä olen aina ja ikuisesti, myös laittauduttuani, sen näköinen kuin olisin vast’ikään mönkinyt Kaken kainalosta lähimmän veneen alta? Minulla on aina vähän mitä sattuu rytkyjä päälläni enkä oikein edes tajua, mikä näyttäisi hyvältä. Olen vain todennut, että mikään ei kuitenkaan näytä läheskään siltä kuin mallinuken päällä kuvassa tai kaupassa. Ja jestas, kun olisinkin sen näköinen kuin nuo naiset, juoksentelisin varmaan bikineissä kaiket päivät!

Kamena-huivin kaverit.

Lisäksi tuli muitakin ongelmia. Sellaisia kalliita. Tuli tarpeita. Aivan välttämättömiä ja pakollisia tarpeita. Ohittamattomia tarpeita. Punainen Kamena-huivi ei voi edustaa yksikseen. Eikä edes punaisen lasisormukseni kanssa, ei mitenkään. Kauppaan siis, mars. Etsin oikeastaan punaista aivan yksinkertaista trikoopaitaa, mutta miehen syvät huokaukset vaateosaston kohdalla saivat minut pian unohtamaan sen tarpeen ja sain vain kauhottua -50% -merkein kruunatut Ibero-hyllyt tyhjiksi kaikesta tärkeästä ja tarpeellisesta, jota ehdottomasti tarvitsen.

Pinkkiä blingiä.

Mutta kuka osti minulle pinkit muovinappikorvikset ja pinkkejä blingbling-hiusnipsejä, joilla ei oikeasti ole mitään muuta funktiota kuin näyttää nätiltä? En minä ainakaan. En voinut olla minä, koska pinkki kauteni päättyi aikaa sitten. Toisaalta onhan aika surkeaa, että pinkki kukkakoristeinen hiuslenksuni joutuu yksin hiustarvikelaatikossa suremaan kohtaloaan vailla samanhenkistä seuraa. Kavereina on vain tylsiä mustia hiuslenkkejä ja pari ruskeaa nipsutinta. Toista se on nyt.

Bling!

Jaa mutta minkä vaatteen kanssa näitä sitten käytetään? En minä tiedä! Tässä ovat jota kuinkin kaikki pinkit esineeni. Vaatekaappi tursuaa ruskeaa, vihreää ja mustaa. Mustan kanssa sentään sopii. Aiheutin siis itselleni tietynlaisen jatko-ongelman siinä mielessä, että nyt tarvitsen (Siis ehdottomasti nimenomaan tarvitsen.) punaisen paidan lisäksi myös pinkin paidan. Tai ainakin jonkun paidan, jossa on pinkkiä. Tai huivin! Eli siis pinkkiä lankaa.

Pimp my.. öö..

Ja mitähän on tarkoitus tehdä rinkulalla, josta roikkuu kaikensorttista ja -muotoista killutinta? Se oli ostettaessa kaulakoru, mutta irrotin sen jo nahkahihnastaan samalla, kun päässä risteili tuhansia ja tuhansia tuunausideoita. Jotka sittemmin katosivat mitä ilmeisimmin kuin tuhka tuuleen. Jotain laukun tuunaamiseen liittyvää ainakin oli (Joojoo, apinoin sitä ensin linkitettyä blogia.), mutta mitä noista nyt muka saa ja mihin laukkuun, kun tykkään kaikista nykyisellään? Pakko siis ostaa myös se tuunattava laukku, jotta pääsen tästä tuskasta. Huomaatteko jo tämän kierteen?

Horror.

Jotain tarpeellista ja järkevääkin. Kadotin melkein saman tien aikoinani ostamani käsityösakset, joten nyt sitten jo vihdoin uskoin, etteivät ne enää mistään löydy ja raaskin ostaa uudet. Ne entiset löytynevät siis viimeistään huomenna. Ei haittaa, onpahan sitten useammat. Mitenkähän näitä estäisi katoamasta? Kuvasin teatraalisesti suuren pitsihuivin päällä: kauhunhetkiä neulojalle. Koska kukaanhan ei olisi ilman kuvaa tiennyt, miltä Fiskarsin sakset näyttävät.

Olen varmaan maailman surkein muotiblogaaja, kuten tästä postauksesta varmasti on jo käynyt ilmi. En ole myöskään kovin pätevä leipuri.

Punaherukkapiirakka.

Joo, elintarvikeväriä. Joskus lapsettaa.

4 Responses to “Muotiblogausta”