Tulipahan taas käytyä
Viimeinen (?) lomareissu takana. Käyty on nyt Heinolassa kesäteatteroimassa, Korkeasaaressa, Särkänniemessä, Ikeassa, Jyväskylässä ja viimeeksi mainitusta tehty syrjähyppy Pohjanmaalle. Pari päivää vapaata vielä ennen kuin arki alkaa, joten voidaan tässä vielä jonnekin ehtiä.
Nyt seuraa vähän tekstiä ja paljon kuvia (koska en ole neulonut kuin muutaman hassun silmukan taaskaan), Jyväskylän reissulta siis.
Menomatkalla Jyväskylään.

Nähtiin mm. tämä taideteos

Kahviteltiin Karoliinan kahvimyllyssä. Siellä oli koristusta jos vaikka jonkinlaista. Tässä esimerkki eteisestä.

Eipä tiennyt, mitä olisi lautaselleen valinnut.

Jättiläispalat kakkua. Toinen on vadelmajuttua ja toinen mokkakreemiä. Molemmat ihan järjettömän hyviä. Ja suuria. Sanoinko jo, että kokoa oli reilusti?

Kutsumaton vieras yritti päästä osille.
Perillä äitilässä.

Siellä oli kukkasia.

Ja vähän lisää kukkasia.

Elli sai ulkoilla.

Ja ulkoilikin muuten ensimmäistä kertaa elämässään. Rouheasti kerralla neljänä päivänä putkeen.

Saatiin muurikkalettuja. Nam.

Ja olihan siellä sitten vielä lisää kukkasia.

Odoteltiin satoa.

Odoteltiin vielä vähän kovemmin satoa.
Vaajakoskella.

Etsittiin oikeaa paikkaa.

Löydettiin.

Tajuttiin, että ostamista olisi vaikka monen kuun palkan edestä.

Kuten vaikkapa nämä.

Rintakorujakin olisi ollut.

Monenlaisia.

Ja avaimenperiä.

Yhden sitten ostinkin, kun oli niin Ellin näköinen. Kattokaa vaikka!
Kylillä.

Nähtiin kaikenlaisia taloja.

Ja vielä vähän lisää.

Ihmeteltiin talonsyöjäkasveja.

Syötiin. (Sohwin maksa-annos, suosittelen lämmöllä!)

Ja juotiin.

Ja syötiin.

Ja juotiin vielä lisää.

Löydettiin lankakauppoja.

...jotka olivat kiinni juuri tällä viikolla.

Toisia lankakauppoja ihailtiin kaukaa.

Löydettiin Taito-shopista rintamerkki.

Oltiin siitä iloisia, vaikka koko päivänä ei löydetty muuta ostettavaa.
Toisilla kylillä.

Vilkutettiin Villasukalle.

Mutta jatkettiin sitten vielä matkaa.

Käytiin Tuurissa ostoksilla.

Muistettiin kuvata törkyeväät, mutta ei niitä kahta harmaata Novitan Alpakka-kerää, jotka ostettiin.

Tuotiin tuliaisiksi karkkia.
Vielä ennen kotiin lähtöä Jyväskylässä.

Nähtiin muita neulojia. Terkkuja Terhille!
En jaksa tuusata linkkien kanssa, kun ei tämä vehjes halua laittaa niitä tuonne väliin niin kuin itse tykkäisin. Tässä siis:
- Karoliinan kahvimylly
- Wanha Paja
- Popper Design
- Riiminka
- Papiina
- Sohwi
- Poppeli
- Pikkulinna
- Taito Shop
- Villasukka
- Terhi
Ja lopuksi vielä linkki mehevät naurut kirvoittaneeseen Tikrun polkkaukseen. Lukekaa myös kommentit!
Ihania reissukuvia kertakaikkiaan
Ihanaa! Ja spesiaalivilkutukset teille, erityisesti herroilta Ellille