Pakkaspäivien puhteita
Pidemmittä puheitta.

Ihana kirpparilta 0,5 eurolla löytynyt rasia. Ihan selvästi neuletarvikkeita varten. Kuvaan änkesi myös kummilapselle tekeillä ollut pipo.

Säärystimet samalle kummilapselle ja pari neulekirjahyllyn täytettä.
Kirjat vaikuttavat tosi lupaavilta, erityisesti tuo ylempi niistä. Säärystimissä kutosen puikot (Kävin ostamassa nekin toissapäivänä, kun totesin tarpeen.) ja kaksinkertainen vironvilla. 3o 3n.

Pipo on saatu valmiiksi ja ensimmäinen pitkäkorva odottamassa pesua.
Molemmat harmaata Huopasta, koko kerä meni eikä ihan riittänytkään. Pupun ohje Ullasta.

Voivoi...

Venyttely auttoi. Ja se, että on isompi kaveri suojelemassa.
Valkoinen pupu vähän suurenneltu versio Ullan ohjeesta ja lanka on jotain vanhaa hahtuvaa. Molemmissa oli kutosen puikot.

Isompikin tuli kylvystä ja kutistui siellä aikamoisesti. Ja kissapipoon on ilmestynyt koriste!

Kevät on selvästi tulossa, kun saa jo näin valoisia kuvia. Tulppaanit ovat puoliskolta saatuja ystävänpäiväkukkia
Kaikki neuleaines yhteensä 240 g, josta noin puolet noihin säärystimiin.
Hauskoja pupuja! Tulppaanit kuuluvat ehdottomasti tähän vuodenaikaan.
Mä selasin yhdessä neuletapaamisessa tota Knitted Lace of Estonia kirjaa. Monta kaunista mallia mutta mä en jaksais tehdä. Aika monessa tehtiin ensi suorakaiteen muotoinen kaistale ja sitten erikseen se reunapitsi. Ei mun kärsivällisyydellä….
Ansu, joo, oli siellä joitakin tuollaisiakin. Henkilökohtaisesti mua rassaa enemmän ne nypykät, joissa yhdellä kerroksella neulotaan jotain sata silmukkaa samaan edellisen kerroksen silmukkaan ja sitten seuraavalla nämä sata neulotaan taas yhdeksi. Ei oo mun hommaa sellanen, mutta mä huonona suoraan ohjeesta neulojana ajattelinkin napsia noista neulemallit ja neuloa just sellasia palasia kuin itse huvittaa ja korvata nyppylöitä vaikka ihan tavallisella sileällä neuleella, jos se vaan muuten mallineuleeseen sopii.