Edistyy
Noniin, sainpas etenemään tämänkin uuden sliparin siitä huolimatta, että alku oli tosi kankea. Kohta ollaan jo kainaloiden kohdalla.

Kyllä siitä jotain tulee. Joskus.
Mallineuleestahan ei saa yhtään mitään selvää, mutta tuollaista lettipalmikkoa se on olevinaan. Olisi voinut tehdä palmikonkäännöt useammin, mutta laiskuuttani en jaksanut ja siinä vaiheessa kun huomasin, että näyttää dorkalta, en jaksanut enää miljoonatta kertaa alkaa purkamaan. Tulee mitä tulee, lämmintä ainakin toivottavasti.
Aijoo, lanka on jostain x vuoden takaiselta Tallinnan reissulta raahattua New Master BBB:n merinoa. Seassa on kylläkin peräti 18 % akryylia, mutta lanka itsessään ei kyllä tunnu ollenkaan muoviselta ja luistaa puikoilla kivasti.
Viimeisen lomapäivän kunniaksi viime perjantaina käytiin myös kirpparilla. Lankoja olisi ollut vaikka kuinka paljon ja aika edullisestikin, mutta aika monet olivat pakanneet langat yksittäisinä kerinä muovipusseihin eikä mukana ollut vyötettä ollenkaan. Näin ollen ei päässyt edes hypistelemään, miltä lanka tuntuu ja pussien sisältö saattoi olla aivan yhtä muovista kuin pussit itse. Joissain langoissa oli vyötteetkin, mutta pelkästään tuntematon langan nimi vailla tietoja koostumuksesta ei oikein vakuuttanut. Ei siis tarvinnut ostaa lankaa. Nappeja siellä oli myös, paljon erilaisia. Harmikseni vaan nekin oli suurimmalta osin pakattu niin, ettei saanut selvää lähestulkoon edes napin väristä. Yhdestä pöydästä löysin kuitenkin tällaisia:

Kirppariaarteita.
Punasävyisiä ei tuosta kuvasta juurikaan näy, mutta ovat sellaisia ihan perusnappeja, kuten muutkin. Ainoastaan nämä päällimmäisenä näkyvät olivat tuollaisia kuvioituja ja vähän harmitteli, kun niitä ei ollut enempää kuin tämä yksi setti. Mihinkähän kuusi nappia riittäisi, hmm…
Ainiin, meillä(kin) lankahamsteroidaan tänä(kin) vuonna. Täytyypä siis käydä ehkä vielä kerran hankkimassa vähän lankakaapin täydennystä ensi kuuta ajatellen. Eilisen kovan pakkasen (No ei kai se noin niin kuin periaatteessa sairaan kova pakkanen ollut edes, mutta kylmältä tuntui silti, kun ei ollut tottunut.) aikana töistä jääkalikkana kotiin raahustaessani päätin käydä hakemassa takillisen verran vihreää Teddyä, vaikka ties kuinka monta kertaa jo olen päättänyt olla ostamatta enää Novitan lankoja. Mutta se on lämmintä ja paksua ja…
Jep, ei mitään itsekuria. Onnea vaan hamsterikuulle sitten, öh..
Juu, samaa mieltä, että kirpparilla paljon vaikuttaa se, miten tavara on pakattu/esillä. En minä ainakaan jaksa alkaa jostain lattianrajasta kaivelemaan tavaroita ja tutkimaan, että mitäs siinä on. Jää ostamatta.
Meilläkin lankahamsteroidaan tänä vuonna. Ja heh, minä taas olen tehnyt suunnilleen päätöksen olla ostamatta ei-Novitan lankoja.
Kun en osaa tehdä mitään järkevää muista kuin Novitan langoista ja Novitan omista ohjeista. Niin vain voi maut olla erilaiset.
No mutta sehän on vain hyvä, etteivät kaikki tykkää samoista asioista, kun lankojakin on kuitenkin monenlaisia ja monissa väreissä. Kyllä mäkin näköjään aina silloin tällöin lipsahdan ostamaan jotain, jota olen päättänyt olla enää koskaan ostamatta. Varmaankin, kun nitkutan taas sitä melko keinokuituista Teddyä, päätän monta kertaa, että sai olla viimeinen kerta. Ja sitten tulee seuraavat kylmät pakkaskelit. Novitan langoissa on kuitenkin sellainen merkittävä etu muiden valmistajien lankoihin nähden, että niitä saa joka ikisestä marketista, jolloin joka ikinen maidonhakureissu on repsahdusmahdollisuus ja kun on kiirekiirekiire, ei ehdi välttämättä edes varsinaiseen lankakauppaan saati tilailemaan jostain kauempaa uutta kilkutettavaa.