Maalaistyttö suurkaupungissa
Kurssilla Helsingissä, vieläkin hengissä ja kohtuullisen vähän eksyksissä, vaikka olen joutunut suunnistamaan aivan itse moneen paikkaan. On se vaan aina yhtä yllättävää, kun osaa valita oikean bussin tai ratikan ja jäädä pois oikealla pysäkillä!
Huominen alkuilta aikaa kaupungilla. Yksin. Lankaa tekis mieli, tarvetta nyt ei varsinaisesti olis, mutta päätin ostaa itselleni joululahjaksi. Parempi sekin kuin suklaata. Voi tosin olla, että ostan epähuomiossa suklaatakin. Majoitun tässä ihan ydinkeskustassa, Forumin kulmilla ja nytpähän mietin sitten, mistä sitä lankaa kannattaisi lähteä metsästämään. Ei haittaa, jos joku vinkkaa, jos tätä nyt enää jaksaa kukaan käydä lukemassa, kun blogiemäntä päivittää ihan miten sattuu, milloin sattuu ja mistä sattuu. Neuleetkaan kun eivät ole olleet kovin mielikuvituksekkaita viime aikoina. Tai ikinä.
Tai ehkä kysyn vinkkiä Meriltä, jonka vieressä olen saanut ilon nököttää tämän viikon kurssilla. Neuleesta neuloja tunnistetaan ja silleen! Terkkuja vaan ja aamulla nähdään taas!
Ps. Mulla ei ole yhtään työtä kesken. Ei ainuttakaan. Nolla. Ei ole ollut itse asiassa moneen päivään, kun sain ruskean asustesetin itselleni valmiiksi. Siihen kuuluu edellisen postauksen myssykän lisäksi lapaset ja huivi, kaikki eri sävyisistä ruskeista. Kuvat odottavat kamerassa kotona ja päätyvät tänne tyrkylle heti, kun kerkeän kotiin (perjantaina) ja olen sen verran tolkuissani (nukuttuani noin sata tuntia), että jaksan päivittää. Kaikki ovat kuitenkin käytössä jo ja tykkään niistä kovasti.
Seuraa jymy-yllätys. Suosittelen Menitaa Korkeavuorenkadulla tai jos haluat mennä pidemmälle niin Priimaa Hakaniemessä. Priimasta en ole ostanut lankaa kun askel käy aina ensin Menitaan jos noille seuduille eksyn!
Terhi
Joo, itse asiassa pienesti googlettamalla tulin itsekin siihen tulokseen, että Menitaan voisin yrittää navigoitua. Olen siellä kyllä käynyt aikaisemminkin, mutta kartastahan tuo piti vakoilla, missä päin se nyt olikaan. Ja ehkä viisaampaa käydä tosiaan VAIN siellä, niin on edes jollain tasolla todennäköistä, että selviän ostoksineni kotiin huomenna.
Mutta saa toki siis edelleen vinkkailla! Mitenkähän pitkään nämä kaupat mahtavat olla avoinna? Ehdinköhän sittenkään mihinkään, jos olen esimerkiksi vasta puoli kuuden tietämissä hotellilla..?
Menita on kuuteen asti auki, ja sitten Oulunkylän rautatieaseman vieressä on kuulemma Pohjoismaiden isoin lankakauppa (nimeä en muista). Siellä en ole vielä käynyt, mutta se on ainakin pakko päästä -osastoa jossain vaiheessa
Kiitoksia tiedosta
Tuonne Oulunkylään tekisi kyllä mieli päästä, mutta tänään ei taida onnistua tällä aikataululla. Ensi kerralla sitten.