Jollei itse saa mitään aikaan…

Ei oo neuleet juuri edistyneet. Vihreän sliparin puikot puhkovat oikean käden etusormen pään, joten se työ on nyt jäähyllä toistaiseksi. Aloittelin ruskeaa Minttumaariakin, mutta jotenkin ei nyt sitäkään ole jaksanut väkertää, vaikka yleensä nuo huivit valmistuvat aika nopeasti. Edes syksyn viileät ilmat eivät nyt inspiroi, kun olen jatkuvasti niin väsynyt. Nuupotan illat sohvan mutkassa ja nukun tuntikausia päiväunia.

Messuille kuitenkin kerkesin, vaikka meinasivat mennä kokonaan ohitse. Olen kuvitellut seuranneeni muita blogeja ja neulepiirejä muutenkin, mutta en minä kyllä mistään löytänyt infoa viime viikonlopun messuista ennen kuin sattumalta tienvarsimainos tuolla jonkin matkan päässä herätti huomion vasta muutamaa päivää ennen messuja. Missä salaseuroissa noista oikein tiedotetaan, kun multa menee aina kaikki ohi? Tampereen messuista olen sentään nyt jo tietoinen, mutta on vielä vähän harkinnassa, lähdenkö sinne vai en.

Mutta niin, ne messut…

Rahaa kului… sanotaanko nyt vaikka, että ihan tarpeeksi siihen nähden, että ne Tampereen messut ovat vielä tuloillansa ja sinnekin tekisi vähän mieli. Osa budjetista kului ihan silkkaan herkutteluunkin, kun kannoin kotiin muovikassillisen rinkeleitä ja kuivattuja mangoja, mutta ostin minä sitten muutakin.

Kaksi kuvaa siksi, että ylemmän värit ovat enemmän kohdillaan, mutta alemmassa näkyy tuo lippulappunen. Tämä silkkinen herkku löytyi Secret woolin kojusta. Se on syönyt 30 % silkkiä ja 70 % ekstrafainia merinoa ja edustaa väriryhmää nro 7032. Ja on niin ihanaa, että mieli tekisi melkein syödä koko vyyhti.

Ja ooh, mitä alpakkaa! Artesanon neljäplyytä (sävy E860, samasta kojusta kuin tuo silkkiherkkunen) pari pallukkaista niin täydellisen herkullisissa sävyissä, että en melkein pysty kuvittelemaankaan parempia. Tiedä sitten, kuinka tämä neulottaessa läikittyy: ehkä ei kannata neuloa ollenkaan vaan pitää pallukalla vain. Värit toistuvat tuossa kuvassa aika hyvin, joskin ovat kauttaaltaan hiukan kellertävämpiä eivätkä noin kylmän sävyisiä. Erityisesti tuo vaalea vihreä on tässä kuvassa ihan väärä. Tämä tilkku saattaisi olla samalla langalla neulottu, värit näyttäisivät siinä melko oikeilta. Luonnossa ehkä mun kuvan ja tuon tilkkusen välimuoto.

Ostin minä sitten vähän muutakin.

Ei aavistustakaan, mitä puuta nämä napit ovat, mutta ostin silti, Titityyn kojusta. Samassa paikassa lääpin myös Ilun kashmir-lankoja, mutta lompakko oli siinä vaiheessa kierrosta sen verran tyhjillään, että ostamatta jäivät. Nappeja olisi ollut jonkin verran tyrkyllä, mutta en jotenkin jaksanut keskittyä niihin, vaikka alkuperäinen messusuunnitelmani liittyikin erityisesti nappivarastojen kasvattamiseen. No, kasvoipa se varasto nyt sentään edes kuudella neliskanttisella napilla.

Valmiita käsitöitä sorruin ostamaan, kun äkkäsin tällaisia ruskeita hauskuuksia:

Mulla on ollut melkein samanlaisesta kankaasta verhot, ihan vasta edellisen asunnon työhuonessa ja tykkään niistä ihan valtavasti tuon hauskan retroefektin vuoksi. Nyt sitten löytyi patakintaan lisäksi samaa sarjaa myös patalappu, joten raotin kukkaron nyörejä ja ostin molemmat. En vaan älynnyt pistää mieleen, mistä kojusta nämä löysin. Kuvaan änkesivät myös äskeisen kuvan napit, linssiluteita selvästi.

Mistähän saisi ostaa virtaa, jotta jaksaisi neulaista noista langoista jotakin?

Ainiin!

Siilis valitteli jouluvaihtojen ohi menoa. Olisko Siiliskäinen vielä halukas vaihtelemaan ja löytyiskö hälle pari? Kyllä mä yhden parituksen joudan hoitelemaan, vaikkei mitään varsinaista vaihtoa oliskaan. Jos siilis ilmoittelee kiinnostuksestaan tämän postauksen kommenttiraidalla, hänen peräänsä ensimmäisenä pariksi ilmoittautuva ja yhteystietonsa (toimiva sähköpostiosoite ainakin!) jättävä tulee valituksi. :)

6 Responses to “Jollei itse saa mitään aikaan…”

  • aura says:

    Siilis ei ole ilmoitellut, mutta jos ilmoittelee, olisin kiinnostunut. Meni minultakin joulujutut ohi.

  • Kristiina says:

    Voi lääh, miten ihania hankintoja olet tehnyt! :)

  • MarjutJ says:

    Samoilla messuilla oltiin ja SW:n kojusta tuli hankintoja tehtyä:)

  • Tuik says:

    Kummityttö sai avata lahjansa jo ja oli kovin mielissään takista. Sitä ihasteltiin koko ilta eikä meinattu riisua edes nukkumaanmennessä pois päältä ;D
    Eli isot kiitokset taasen <3

  • koukuttaja says:

    Oi, kiva kuulla Tuik :) Jos saa esittää toiveen (et varmaan arvaa, mikä se voisi olla…), kummitäti olisi kovin onnellinen sellaisesta kuvasta, jossa tytöllä on kolttu päällänsä. Ja jos sen vielä saisi läästiä näkyviin tänne blogiin, kt olisi entistä tyytyväisempi :)

  • siilis says:

    jooo :) Kivaa, oot sie ihana :)
    Kyllä mää tahon auran pariks :)

Leave a Reply

HUOM! Bloginpitäjä hyväksyy kommentit ennen kuin ne tulevat näkyviin!