Äitienpäiväkukat

Huhhuh, mitä kiitolaukkaa mun elämä nykyään (muka) on, ei kerkeä eikä edes jaksa neuloa eikä varsinkaan päivittää blogia koskaan. Onneksi hulinat on positiivisia sentään.

Äiti sai minulta äitienpäivälahjaksi Kellokukan, joka valmistui äitienpäivää edeltävänä yönä joskus kahden maissa, kun illalla päätin, että nyt on pakko tulla valmista. Mallikertoja on kaksi vähemmän kuin ohjeessa, mutta tästä tuli ihan reilun kokoinen siltikin, kun lanka oli sen verran paksua ja puikotkin viispuolikkaat.

Malli oli oikein mukava ja kohtuullisen helppo, joten todennäköisesti jossain vaiheessa minunkin huivihyllyni täydentyy tällä. Ei nyt ihan lähiaikoina kuitenkaan.

Tällä hetkellä kesken on vielä se ompunvihreä liivi, joka ei ole edistynyt tasan millään lailla ja olen vähän miettinyt, että kun en enää edes muista, mitä siihen on tähän asti töhelletty, voisin purkaa koko sepustuksen. Katsellaan.

Ja hei, mihin se kesä meni? Meidän pihalla oli eilen lunta, kun palasin viikonloppureissultani.

3 Responses to “Äitienpäiväkukat”

Leave a Reply

HUOM! Bloginpitäjä hyväksyy kommentit ennen kuin ne tulevat näkyviin!